keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Rentoutumista

Uusi laturi! Toimii!

Koulussa on mennyt hyvin.

Tänään pääsee vähän rentoutumaan Itämerelle.

Ihana ilma.

Kevät ♥ !

P.S. Ja auringonkukat versoavat jo!

lauantai 4. huhtikuuta 2009

Kylvöä

Kukista vielä.

Keväällä iskee jostain syystä aina pieni sisäinen viherpeukaloisuus. Joskus, ennen kuin muutin pois kotoa, vannoin, etten ikinä ota kotiini viherkasveja. No, tulihan niitä jo ekana vuonna. Tajusin, että kun on viherkasveja, on paljon kotoisampaa ja tunnelmallisempaa.

No, nyt sitten ajattelin, että voisinhan kokeilla kasvattaa jotain alusta asti itse. Tai ensin näin siemenpussit kaupassa ja siitä se ajatus sitten lähti. Ostin pussillisen mustasilmäsusannan ja auringonkukan siemeniä sekä pussillisen basilikan siemiä. Voin jo melkein arvata, että ei niistä mitään tule, kun en osaa niitä kasvattaa, mutta nyt ne on mullassa basilikaa lukuun ottamatta. Yritin etsiä vähän netistä tietoa, että miten ne siemenet oikein pitää kasvattaa, kun ei ole tosiaan aikaisempaa kokemusta, mutta taitaa mennä tämä oppiminen kantapään kautta. Onneksi ne pussit ei maksaneet maltaita.

Taidan tulla vanhaksi tai aikuiseksi, kun tällaisia harrastelen...

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Kukkia ja aurinkoa ja vapaapäivä!

Ostin aurinkoisen kevätpäivän kunniaksi muutaman viherkasvin. Haluaisin ehkä vielä pari lisää tuohon ikkunalaudalle. Pian siihen voi varmaan jo kasveja laittaa. Talvella siinä kuolee kaikki (ainakin viime talvena onnistuin tappamaan ison osan vanhoista viherkasveistani ikkunalaudalla), kun ikkunasta vetää ja alla paahtaa lämpöpatteri.



Tuolle peikonlehdelle toivoisin ensin sellaista mukavaa, isompaa keraamista ruukkua ja myöskin pitkää ikää ja paljon kasvua. Jotenkin tuli sellainen olo, että sen kuuluu olla tuossa lattialla keittiön oviaukon vieressä. Mulla ei ole missään kukkia lattialla. Nyt on.

Hah. Kuinka teillä ladataan puhelimen akkua? Mulla pitää ladata näin:

Itse asiassa tuo pistoke pitää laittaa joka kerta eri tavalla, mutta jotenkin noin epämääräisesti. Parasta on se, että välillä se muka alkaa ladata akkua, kun pistokkeen vetää pois pistorasiasta tai noille päillä koskee pistorasiassa olevaa ruuvia... Taitaa olla hieman kosketushäiriöitä tuossa. Pieni dilemma: laturi pitäisi siis uusia, toisaalta myös puhelimen akku, koska se ei kestä enää kovinkaan montaa päivää. Toisaalta taas nykyisten puhelimien elinkaari ei ole kovinkaan pitkä, joten munkin puhelin alkaa olla reilun kahden vuoden vanhana jo eläkeiässään, eli se kumminkin leviää kohta. Eli: kannattaako hankkia uutta laturia ja akkua, jos puhelin ehkä mahdollisesti kohta menee kumminkin epäkuntoon? En tiedä. Ehkä laturin voisi ensihätään hankkia (ellei se sitten maksa saman verran kuin uusi puhelin...). On hieman inhottavaa, ettei tiedä, saako puhelimen ladattua vai ei. Tuo pistokkeen asetteleminen pistorasiaan alkaa lähennellä jo jotain avaruusfysiikkaa. :D.

Kävin tänään ostamassa uusia varaosia polkupyörään. Pyörä sai uuden jalan (entinen oli murtunut/poikki), uuden soittokellon (vanha oli saanut muutaman osuman, eikä enää toiminut) ja lisäksi uuden pyörämittarin (edellisestä hajosi tietokone). Vielä pitäisi saada uusi lamppu - jokin pieni - sillä tämän hetkinen on insinöörimäisesti kiinnitetty pyörään jeesus- eli jesse- eli ilmastointiteipillä. Hyvin pysyy :D. Kun osat saa vaihdettua, pyörän pestyä ja tarvittavat osat rasvattua ja kiristettyä, niin johan on taas mukavaa painella pitkin Turun teitä. Varsinkin kun lumi on sulanut ja tiet puhdistettu kivistä. Ja kuukauden päästä alkaa taas kesätreeni, eli 2 x 11,5 kilometrin lenkit Raisioon viisi kertaa viikossa.

torstai 2. huhtikuuta 2009

Kevätväsymys ja -stressi

Täytyy myöntää, että maanantai oli suoraan sanoen paska päivä. Pari päivää oli jo muhinut kummallinen olo sisällä ja maanantaina se sitten pääsi valloilleen. Itse määrittelisin sen pieneksi stressiromahdukseksi tai joksikin vastaavaksi. Olin täysin voimaton. Unettomuus varmasti liittyi siihen ja unettomuudesta seurasi taas se, että olin äärettömän väsynyt ja siitä seurasi taas se, että kaikki tuntui kaatuvan päälle ja saatoin ottaa nokkiini ja loukkaantua aivan pienistä asioista. En ole ollut kahteen vuoteen niin herkkä. Tiedän, että suurensin mielessäni kaikkia "epäkohtia" ja tein varmasti monista kärpäsistä suuren suuria härkäsiä. Se ei ollut mitenkään mukava olotila. Oli hirveän helppo käpertyä omaan itseensä ja itkuunsa ja olla hiljaa. Hieman tuli pelokas olo, että tapahtuuko tässä samanlaista romahdusta kuin kolmisen vuotta sitten. En usko. Kaikki on kuitenkin kohdallaan.

Ensimmäiseksi laitoin kaikki tekemättömät ja tulevat kouluasiat paperille ja priorisoin ne. Nyt tuntuu tärkeältä se, että näen edessäni kaiken sen, mitä pitää tehdä koulun suhteen (koska muita velvoitteita ei tällä hetkellä ole). Siitä voi sitten aina yliviivata ohi menneet tentit sun muut. Toinen asia, minkä olen päättänyt, että sanon nyt kaikelle ylimääräiselle ei. En yleensä osaa sanoa ei, kun multa pyydetään jotain. Nyt opettelen. En halua enää olla heikko ja hauras. Yritän myös nukkua viikonloppuna hyvin. Viime yön perusteella nukkuminen saattaa jo onnistua alkuviikkoa paremmin.

Olen aina sanonut näin aikuisiällä, että väsymys on minulle pahempi asia kuin kauhea känni. Nukkumattomuus/unettomuus ja väsymys laittaa minut ihan sekaisin. Niin se varmaan tekee muillekin, mutta minulle näköjään erityisesti. Olen pitkään pystynyt nukkumaan melko hyvin, joten eipä tässä voi muuta syyttää kuin piilossa ollutta ja salakavalasti iskenyttä stressiä. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että olo alkaa olla parempaan päin - onneksi! Kumma: yritän itse olla stressaantumatta mistään, mutta alitajunta tekee sen puolestani. Tai varmaan myös itse vähän... Haluaisin vain elää helppoa elämää.

tiistai 31. maaliskuuta 2009

Jiihaa!

Pääsen kuin pääsenkin prosessin puolelle ensi kesäksi! Jiihaa! Ihan mahtavaa. Olo parani paljonkin ja helpottui myös. Loppu keväästä on kyllä koulussa tulossa kiireinen: 7 tenttiä neljässä viikossa + selkkarit. Huh. Mä oon nyt jo ihan rikki tuosta kaikesta. Ei kannataisi hermoilla etukäteen, se on ihan turhaa (mutta teen sitä silti!).

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Ta(i)katalvi

Turussa on edelleen hieman takatalvi. Eilenkin tuli lisää lunta oikein kunnolla. Toivoisin jo, että tulisi kevät, kun se jo melkein oli tulemassakin viikko sitten. Toisaalta on olut kivaa, että lunta on ollut pari kuukautta putkeen, mutta alkaa olla jo se aika vuodesta, että lumi saisi sulaa pois ja aurinko alkaa lämmittää.

Ravinto-opin tentti meni kuin menikin hyvin :D.

Missäs kaikki ovat? Meinaan, että kukaan ei oikein enää kommentoi mitään. Höperöiseltä yksinpuhelulta tämä kirjoittaminen tuntuu. Toisaalta olen ottanut blogin kirjoittamisen nuoruuden aikaisen päiväkirjan kirjoittamisen jatkeeksi. Välillä on kiva lukea parin vuoden takaisia tekstejä ja huomata, miten on elämä muuttunut ja millä tavalla olen ehkä kehittynyt kirjoittajana. Toisaalta blogin rinnalla kirjoittelen aina silloin tällöin myös oikeaa päiväkirjaa. Ja runokirjaa.

Runokirjasta tulikin mieleeni, että olen tässä pikku hiljaa koonnut yhteen pieniä kirjoituksia ja runoja, mitä olen raapustellut eri papereille, vihkoille ja tänne blogiinkin. Kun saisi vielä tehtyä layoutin ja ehkä otettua jotain hienoja keväisiä kuvia, niin haluaisin tehdä siitä kokonaisuudesta oikean kirjan ehkä jossain kirjasitomossa. Täytyisi kyllä ottaa selville, mitä sellainen maksaisi. Kovat kannet; hyvä, paksu ja kiiltävä paperi; hyvätasoisia väriprinttejä kuvista... Haaveita on hyvä olla.

Mua on alkanut hieman stressata tämä loppukevät. Koulussa on kohta taas tenttejä, joihin täytyy lukea iso määrä materiaalia ja sitten vielä se kesätyö. Viimeksi kun soitin sinne, niin eivät osanneet mulle vielä sanoa, mitä teen ensi kesänä ja koska aloittaisin työt. Mutta: kaksi luokkakaveriani on menossa samaan paikkaan töihin, josta toiselle on soitettu jo, koska työvuoro alkaa ja toinen on saanut "mun työt". Meinaan, että se pääsee prosessin puolelle ja sekin tietää jo, koska menee töihin... En uskalla sinne soittaa uudelleen, koska jos en pääsekään prosessiin, niin mitä mä niille siinä puhelimessa sanon. Alan parkumaan? Toisaalta en haluaisi lähettää sähköpostiakaan. Argh. Nämä vaikuttaa taas hieman nukkumiseen ja olen koko ajan ihan väsynyt.

Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...