Mä tässä tänään taas vähän mietin.
Tiedättehän sen ongelman, jossa kuudesta tulitikusta pitää saada aikaan neljä kolmiota. Se on helppo ratkaista, kun tajuaa tarkastella ongelmaa hieman toiselta kantilta. Mä olen hyvä ratkaisemaan tällaisia juttuja.
Mutta:
Minkä takia mä en osaa hyödyntää vastaavaa ongelmaratkaisutaitoa mun taiteellisissa prosesseissa? Miksi mä en osaa tarkastella asioita eri näkökulmista? Miksi se on niin vaikeaa? Sitä vaan aina tyydyttäytyy siihen ensimmäiseen ratkaisuun, eikä osaa päästää siitä irti tai viedä sitä eteenpäin. Tätä mä olen miettinyt (eikä mulla ede ole tällä hetkellä menossa mitään luomisprosessia...).
Ai niin, mutta eihän musta taiteija tulekaan - musta tulee vain opettaja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tyttö tuli!
Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...
-
Arvasin. Korkea kuume sen jo kertoi. Minullakin on enterorokko. Tiistai-iltana tuli ensimmäinen näppylä ja nyt varsinkin kädet ovat todella ... -
Eipä osattu arvata, että enterorokko on jälleen meillä vierailulla. Väinöllä oli pahannäköinen näppylä + punoitus kädessä - jo toinen (eikä ... -
Meillä ei syödä pashaa. Tein pitkänperjantain päivälliselle jälkiruoaksi Marianne-jäädykettä, jonka resepti on perua yläasteen kotitaloustun...
4 kommenttia:
No jos väität, että opena (alaan katsomatta) et tartte ongelmanratkaisutaitoa, niin tulet kyllä huomaamaan, että olet väärässä! Kyllä tässäkin ammatissa joutuu !ajattelemaan! (erilaisista näkökulmista)
t. ope
joo, olen sen jo harjoittelussa joutunut huomaamaan:) ne ongelmaratkaisut on vaan niin erilaisia.
kun tekee vaikka kymmenminuuttisen taidetanssipläjäyksen, niin siinä täytyy käyttää taiteellista ongelmaratkaisua (heh, uusi termi...). esimerkiksi kuinka pystyy muokkamaan valmista liikemateriaalia toimivammaksi ja mielenkiintoisemmaksi, kuinka pystyy "rikkomaan" liikemateriaalia ja jakamaan sen tanssijoiden kesken niin, että syntyy toimiva kaanon, mitkä liikkeet kannattaa tehdä unisonossa, mitkä ei... kannattaako tehdä musiikin mukaan vai rikkoa sitä. koreografian tekemisessä on niiiin paljon juttuja, mitkä pitää ottaa huomioon. vaikeinta on ehkä se, kuinka kymmenminuuttisesta saa sellaisen, että se imaisee katsojan mukaansa, eikä läsähdä heti alun jälkeen. siis intensiteetin pitäisi pysyä koko ajan...siinäpä on opittavaa.
toi viimeinen kappale oli ehkä hieman inside-juttu. oliskohan ollu meidän svv, joka on aikoinaan painottanut, että meistä tulee opettajia (siis ei tanssijoita... -> taiteiijoita)
se on vain niin, että joskus ongelmia on vain helpompi ratkoa kun ne ovat konkreettisina kuvioina tai tikkuina pöydällä kuin epämääräisenä teoreettisena mössönä pääkopassa. kyllä minäkin saisin tehtyä lopputyöni helpommin piirrettyä tai kollaasina kuin kirjoitettua, mutta kirjoittaa se pitää ja kirjallisuuteen - siihen abstraktiin mössöön perehtyä ennen sitä. taietaan olla käytännön immeisii...sukuvika? Mutta: koulussa ollaan oppimassa - hienoa, että olet oivaltanut ittessäs tuollaisen harmaan alueen, jota pitää kehittää, kyllä se joskus aukee kukkaan...emo
mä toivon, että nyt ymmärrät, minkä takia opiskelen tanssia... mä tykkään oppia asioita käytännössä, olen laiska lukemaan teoreettisia kirjoja (tai siis sellaisia, jotka on pakko lukea ja jotka ei kiinnosta). nytkin on ollut aika tuskallista lukea niitä kasvatuspsykologian kirjoja, kun se aihe ei mua NIIIIIN paljoa kiinnosta ja se kieli ei ole sellaista, että sitä ymmärtäisi heti.
hei, mutta sen olen tajunnut, ettei musta sittenkään taida tulla koreografia (ainakaan sellaista "taiteilijakoreografia", vertauksena mainittakoon vaikka jorma uotinen tai susanna leinonen). mulla ei ole tarpeeksi luovuutta siihen. tai sitten mä olen kahlinnut luovuuteni tiukasti sisälleni...
Lähetä kommentti