keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Vierailu poliisiasemalla

Elokuun alkupuolella käväisin poliisiasemalla vain todetakseni, ettei siellä enää palvella lupa-asioissa jonottamalla. Minun siis piti hankkia ajokortistani kaksoiskappale sukunimen muutoksen myötä. Eipä siinä muuta kuin aikaa varaamaan, jonka olisin voinut tehdä itse netissäkin. Varasin samalla ajan passin hankkimista varten, sillä yksi aika oli vain yhtä lupa-asiaa varten (!!!). No, sain ne peräkkäin.

Sunnuntai-iltana aloin sitten etsimään passikuviani, jotka olin nähnyt perjantaina siivotessani lattialla. En tietenkään löytänyt niitä. Passia varten olisin tarvinnut kuvan, mutta ajokorttia varten kuvani oli jo poliisin tietokannassa ja se oli vielä tarpeeksi tuore kuva. Etsin kuvia vaikka mistä loogisesta ja epäloogisesta paikasta (mm. vessasta...), mutta niitä ei löytynyt. Peruutin sitten sen passiajan, sillä en tiennyt, olisinko ehtinyt käymään passikuvassa ennen poliisiasemalle menoa. Olin kuitenkin aamuvuorossa.

Aamulla keksin vielä katsoa yhden repun taskusta kuvia. Siellähän ne olivat. Tosin peruuttamani passiaika oli jo mennyt. Minäkin jonotin aikojani yli kuukauden.

Ajokorttihomma sujui kädenkäänteessä. Uuden pitäisi tulla postissa, kun kakkosvaiheen jälkeinen korttinikin. Mutta passihommassakin kävi sinänsä ihan hyvä tuuri, että passikuvan pitää olla korkeintaan 6 kuukautta vanha. Minun kuvani olivat kaksi vuotta vanhoja. Passi jäi vielä hakematta. Eipä sillä olisi lähiaikoina edes käyttöä (paitsi häämatka! Mihin? Koska? Tarvitseeko passia?)

Minulla on jo useana päivänä soinut töissä ollessa päässä Fame-elokuvasta tuttu Out here on my own -kappale. Alun sanat menee näin:

Sometimes I wonder where I've been
Who I am
Do I fit in.

Make believin' is hard alone,
Out here on my own


We're always provin' who we are
Always reachin' for the risin' star
To guide me far
And shine me home
Out here on my own


Varsinkin tuo alku on mietityttänyt. Minulla on sellainen olo, että alitajuntani sanoo, että hae toista työpaikkaa. Vaikka olenkin jo joten kuten sopeutunut työpaikkaani - vaikka se olikin yllättävän hankalaa - en koe, että minun paikkani olisi siellä. Työpaikassani on ihan käytännön asioissa todella paljon puutteita ja sellaisia epäkohtia, mistä en pidä. Koko ajan kalvaa epävarmuus asioista ja esimerkiksi ihan työvuoroista. Minun kohdallani ei ole tietoakaan toistuvasta kierrosta, vaan aina viskellään vuorosta toiseen. Ja ne vuorot saa tietää todella myöhään. Muuta elämää ei oikein voi suunnitella. Tai sitten on suunniteltava ja oltava pois töistä.
Onneksi minulla on sellainen työsopimus, että voin hakea toista työpaikkaa ja lähteä, jos sellaisen saan.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Ihanan lämmin syyskuu

Kesä ei tunnu päästävän irti. Syyskuiset päivät ovat olleet ihan lämpimiä. Tosin ne on vietetty suurimmaksi osaksi töissä tai nukkuen.

Kaikkien mutkien ja epätoivojen jälkeen sain lopulta työsopimukseen jatketta jouluun asti. Samoissa hommissa mennään. Ehkä mä kestän. :) Voin kertoa, että punajuuren työstäminen on melkoisen sotkuista hommaa. Viime viikolla olin ainut suomalainen pakkaustyöntekijä yövuorossa. Minun lisäksi oli kourallinen vietnamilaisia sekä yksi venäläinen. Onneksi oli muutama suomalainenkin muissa hommissa :). Olisi muuten tullut yksinäistä, sillä nuo ulkomaalaiset ei kauhean hyvin suomea puhu. Jokseenkin ymmärrettävästi kyllä. Oli kuitenkin kiva yövuoroviikko. Yllätin itsenikin, kuinka hyvin osasinkaan säätää oikkuilevaa etikettikonetta. Joskus säädöt ovat niin pienestä kiinni, ettei oikein tiedä mistä kannattaisi aloittaa.

Olen jopa jaksanut ommella piiiitkästä aikaa. Tilasin netistä Väinölle pipokankaan ja samalla silmiin osui niin hieno työkonekangas, että sellaista oli pakko tilata. Siitä tuli sitten paita. Harmi vain, että pipokangas olikin joustamatonta trikoota, mutta koska piposta tuli hieman liian iso, se sopii ihan hyvin Väinön päähän. Kankaat on siis ostettu Kangas-Mallasta. Kannattaa tutustua niiden valikoimiin.


Päivä päivältä Väinö on suurempi koomikko. Vanhempien ikä pidentyy, kun saadaan niin hyvät naurut joka päivä. Voileivän päälle voi esimerkiksi laittaa ihan hyvin jogurttia. Yllätyksekseni Väinö myös söi loihtimansa iltapalansa.


Käytiin Väiskin kanssa iltaretkellä Halistenkoskella. Siellä voi bongailla lintuja, hyvällä tsäkällä myös kaloja ja tietysti heittää kiviä. Äiti opetti.



Ostettiin jo pinnasängyn hankinnan yhteydessä juniorilaita Väinön sänkyyn. Saas nähdä, pysyykö poika yöllä sängyssään. Nyt on iso tyyny alla, en tiedä pitäiskö tuohon keskelle kuitenkin kehittää yön ajaksi jotain. Väinö tykkää tosi paljon mennä itse sänkyynsä.


Kaupunkireissulla bongattiin paloautoja. Pelastussukeltajat sukelsi Aurajoesta tavaraa. Ei ehditty näkemään, löytyikö sieltä mitään (todennäköisesti kyllä), kun piti lähteä kotiin päin. Väinö oli tietysti ihan fiiliksissä paloautoista. Ostettiin Väinölle uusi palapeli ja sehän olikin ihan helppo! Tai mieluisat palat :).

"Wauuuu!"


Olen ihan hurahtanut Instagram-kuviin. Ne näyttää ihan törkeän hyviltä kehitettyinä! Ja hääkuvatkin on teetetty, kansitetty ja Ifolor-kirjakin sitten teetettiin. Oi se ihana päivä!


sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Touko, Pupu, Einstein ja pullo

Toukon sijaan yöunivarustukseen kuuluu nykyään Touko, Pupu (vielä nimäemätön), Einstein (krokotiiliuniriepu) ja juomapullo. Ja ne samat kerätään kainaloon aamulla kun herätään :). Onneksi ne unohtuvat päivän aikana ja ilman niitä osataan elää. Tai en tiedä, mitä illoista tulisi ilman noita pehmoja. Onneksi ei tarvitse vieroittaa tai kokeilla. 


Päiväunille riittää helposti Touko ja pullo. Tosin mummilassa unet onnistuu ilman niitäkin. 



Parasta viihdettä :)


Väinö osaa nykyään myös kutittaa. "Kutikuti"-sanat tulee omalla tavalla, mutta tunnistettavasti. Tuntuu, että sanoja tulee lisää melkein joka päivä. Poppu=loppu, keitubaan=keinumaan ja leppä=lehmä. Myös frisbee on tullut pari kertaa tunnistettavasti, kutakuinkin "ibbii" tai vastaavaa. "Ei oo" on vakiovastaus melkein mihin vain. Leikitäänkin usein ulkona kioskia, jossa minä olen asiakas ja kysyn Väinö-myyjältä, mitä heillä on.

"Onko teillä leipää?"
"Ei oo."
"Onko teillä pikkuautoja?"
"Ei oo."

Ja niin edelleen. Hauskaa ainakin minun mielestäni. 


tiistai 27. elokuuta 2013

1,5-vuotis neuvolassa

Meillä on ihan mahtava neuvolan täti. Tänään käytettiin Väinö 1,5-vuotis neuvolalääkärissä. Se neuvolantäti oli taka-alalla niin kauan, kunnes hyökkäsi ottamaan salavihkaa Väinön päänympäryksen. No siitähän Väinö sitten suuttui ja itki koko loppuajan, kun otettiin pakolla pituus (86 cm!) ja paino (melkein 12 kg).  Neuvolantäti ei siis ottanut juurikaan kontaktia Väinöön ennen hyökkäystään. Ei ihme, että poika loukkaantui siitä. 

Olin odottanut, että neuvolassa kysytään, mitä lapsi jo osaa. 
"Osaako hän syödä itse?"
"Osaa."
"Syökö kaikkea?"
"Syö. Tai ainakin maistaa."

Muuta ei kysytty (paitsi että miten meillä on mennyt). Ei kysytty osaako pukea, käykö potalla, osaako juosta, mitä tykkää touhuta, tuleeko sanoja, montako hammasta, miten nukkuu tai muuta sellaista. En tiedä että hämmentyikö se lääkärikin siitä itkusta sitten niin paljon. Eipä se lääkäri ollut kauhean kiinnostunut edes siitä, että ollaan todettu (mitä todennäköisimmin), että Väinöllä on laktoosi-intoleranssi. 

Täksi kerraksi oli pitänyt myös täyttää lappu, missä kysyttiin arjen voimavaroja yms. Sitä ei käyty mitenkään läpi. 

Onneksi meillä menee hyvin. 

lauantai 24. elokuuta 2013

Töitä, töitä, lisää töitä

Työpaikalla on alkanut olemaan ihan ok. Ei enää ahdista joka päivä sinne mennä. Olen saanut oppia uusia työpisteitä ja sen mukana tehdä töitä ihmisten kanssa, jotka kommunikoivat. On hei kivaa puhua työasioistakin :). Olen kyllä kokenut melkoisen työyhteisön ja täytyy sanoa, että vanhoja työkavereita on ollut useasti ikävä. IKÄVÄ. 

Olen ollut nyt muutaman viikon samassa vuorossa esimiehen kanssa, jonka luulin inhonneen minua. Aikaisemmin siis olen ollut hänen alaisenaan vain tunnin päivästä. Nyt olen ymmärtänyt, että hänellä onkin todella iso luottamuspula työntekijöihin. Ensimmäisellä viikolla hän kyttäsi tekemisiäni. Tällä viikolla olen saanut tehdä vapaasti omia töitäni :). Hänkin on näköjään oppinut minusta sen, että osaan hommani. 

Sopimukseni piti loppua tähän viikkoon, mutta sainkin vielä muutaman viikon lisää. Samoja hommia, mutta pikku hiljaa kurkku vaihtuu punajuureksi. Toisipa syksy muutoksia näihin työkuvioihin. Aivoni kaipaavat enemmän ajattelutyötä!

Vaikka arki vaimona ei ole oikeastaan kummempaa kuin avovaimona, niin on silti ihanaa olla vaimo. Ja kun on vielä niin hieno aviomieskin :). Ja kun tuo Väinökin on kaikkine kiukutteluineen niin ihana. Onni on parasta pääomaa mitä ihmisellä voi olla! Tämän muistan aina muistuttaa itselleni, kun murehdin kaikesta muusta.


Ihana, rakas poikamme on ihan fiiliksissä kirjaimista. Ja tämä äiti on ihan fiiliksissä, kun poika väritti värityskirjasta pallon pallokuviot. Kaikki erikseen. 

maanantai 5. elokuuta 2013

Olen vaimo!

Tämä blogi on viettänyt hetken hiljaiseloa. Syynä ovat olleet työahdistus sekä hääkiireet. Nyt ovat molemmat toivottavasti takana päin!

Töissä aikaisemmin kirjoittamani tilanne äityi lopulta kiusaamiseksi. Niin minä sen ainakin koin. Minusta valehdeltiin esimiehelle ja muutenkin jätettiin puhumatta työasioita. Todella lapsellista ja liian pitkä tarina kerrottavaksi tässä blogissa. Ehkä myös liian yksityistä. Tosin niistä tapahtumista voisi kirjoittaa kirjan :D. Nyt on tilanne sinänsä parempi, ettei minun tarvitse olla enää samassa työvuorossa minua kiusanneen ihmisen kanssa. Hyvä niin. Viime viikolla oli pitkästä aikaa kivaa töissä!

Häiden suhteen pari viimeistä viikkoa oli ehkä jopa pienesti stressaavaa ("Ei sitten mitään stressiä näistä häistä."), sillä muutamia tärkeitä juttuja puuttui vielä viime päiville asti. Löysin itselleni pitkähihaisen pari päivää ennen häitä ja alushame valmistui - kuten "lupasin" - viimeisenä iltana. Onneksi siskoni oli silloin Väinön viihdyttäjänä, joten sain ommeltua hametta muutenkin kuin Väinön nukkumaan menon jälkeen. Hääpukuanikin piti pienentää hieman, sillä pyöräily töihin ja fyysinen työ tekivät 1,5 kuukaudessa vartalolle ihmeitä. Pukuni sain ompelijalta tietysti viimeisenä iltana.

Viime hetken jännitystä toi myös se, että ravintola, jonne olimme tehneet kabinettivarauksen ja pyytäneet etukäteen ruokalistaehdotuksia, teki törkeästi ja jätti ehdotukset lähettämättä lupauksista huolimatta. Pari iltaa aikaisemmin katsoimme ruokalistan ja lounasvaihtoehtoina oli jauhemaksapihvejä, peruna-kalavuokaa sekä kukkakaaligratiinia. Moikka! Peruttiin varaus ja mentiin Haraldiin syömään.

Mutta.
Saimme isännän kanssa toisemme perjantaina ja minusta tuli siis vaimo! Olin positiivisesti yllättynyt maistraatin vihkitilasta. Se oli kaunis kulmahuone, jossa oli kynttilät ja orkidea koristeena. Vihkitoimitus oli lyhyt, vain muutaman minuutin mittainen. Sopi minulle! Hulluja ovat ne, jotka seisovat kirkossa puolikin tuntia (vai mitä se vihkiminen siellä kestää) kuunnellen kaikennäköistä löpinää, kun kerran maistraatissa on kiteytetty tärkeät asiat muutamaan lauseeseen. Olisihan siihen saanut jotain henkilökohtaistakin lisää, mutta me ei haluttu. Onneksi en hankkinut morsiuskimppua, sillä se olisi kyllä ollut turha. Sen sijaan hankin hiuksiin inkaliljoja. Oli niissä kyllä melkoinen kiinnittäminen, kun itse tein kampauksen (se onkin sitten ihan oma juttunsa, millainen se kampaus oli ja millainen siitä piti tulla). Toisaalta taas sain niillä peitettyä ammattitaidottomuuteni kampauksen suhteen :).

Vihkimisen jälkeen joimme kuohuviinit (Asti Ganciaa tietenkin!) Aurajoen rannassa. Se oli minulle ehkä jonkin asteinen pakkomielle. Onneksi saimme siihen mahdollisuuden ja ilma oli mitä loistavin siihen! Vieraat yllättivät saippuakuplasateella juurikin jokirannassa :). Lounaan jälkeen herkuttelimme anoppilassa kakkua ja vietimme leppoisasti iltaa ulkona istuen lämpöisessä elokuisessa ilmassa. Loppuillasta menimme vielä Vaakahuoneelle, missä piti olla jazzia, mutta saimmekin kuulla livenä Karibian rytmejä. Häätanssikin tuli tanssittua.

Sitten se sormus. Tuli kuitenkin 7 kertaa bling bling :). Simppeli, mutta kaunis ja sädehtivä muisto ihanasta päivästä. Ja eihän se muuten ollutkaan mistään ketjuliikkeestä, kuten luulin :).

Bling bling 

Tänään sain jo harjoitella uusia nimikirjaimia. Ei mennyt kuin kerran pieleen :).

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Minä poljen, sinä ohjaat!

Saimme vihdoin ja viimein ostettua ja laitettua kiinnin PYÖRÄNISTUIMEN Väinölle. Väinö on ollut ihan fiiliksistä jo pelkästä kypärästä ja voi että, kuinka paljon hän tykkää olla kyydissä. Meidän oli tarkoitus laittaa istuin kiinni keltaiseen Tunturi Saintiini, mutta pyörä on huollon tarpeessa ja tarakkakin oli loppujen lopuksi liian leveä. Kiinnitimme sen sitten minun pyörääni. Näissä nykyajan istuimissa on se kätevä puoli, että sen saa tosi nopeasti irti, jos ei vähään aikaan tarvii. Lisää rompetta sisälle!

Kypärän fiilistelyä

Eka kerta.

Avaimet kiinnostaa suunnattomasti.

Käytiin Väinön kanssa yksi aamu vähän heittelemässä frisbeetä, kun en ollut pitkään aikaan päässyt viheriölle. No kävi kivasti niin, että Väinö kakkasi reissun aikana. Onneksi äidin vaisto oli otattanut mukaan puhtaan vaipan ja tarkoituksena oli muutenkin tehdä kauppareissu.

Tyyli hallussa.

Näistä ei enää päästä ohi.
Katsotkaa tätä onnellista ilmettä!
Eräänä aamuna Väinölle pieni ongelma ja suuri kiukku. Hän keksi leikkiä pitkästä aikaa marakasseilla. Jostain syystä hän sitten tunki toisen niistä subwoofferiin (mitenköhän sekin kirjoitetaan :) ) ja sellaista puntin muotoista marakassia ei sitten ollutkaan niin helppo sieltä pois saada. Väinön käsi kyllä mahtui reijästä sisälle, mutta minun ei. Kuvassa hän yrittää saada marakassia pois ja samalla itkee... Lopulta sain sen sitten wokkaustikuilla oikeaan asentoon ja reijän reunalle ja pois. Aiemmin tuolta on noukittu Lego-eläimiä.



Pallomeri on kiva!
Siskoni kävi vierailulla ja toi Väinölle sählymailan ja pallot. Tää alkaa pikku hiljaa sujua :)


Enää kaksi viikkoa häihin ja jonkin verran on to do -listaa jäljellä. Tuntuu, että sitä mukaan kun sieltä ruksii asioita pois, uusia pieniä tulee lisää. Suurimmat jutut on onneksi hoidettu! Tosin mun pitäis vielä ommella mekkooni alushame (sanoinhan, että se jää kuitenkin viimeiseen iltaan...). Ihanan arvaamattoman työni takia, mun oli pakko saada myös tietooni polttariviikonloppuni, sillä tällä viikolla olen ollut yövuorossa ja se kestää lauantaiaamuun klo 07. Toisaalta se helpotti oloani kovasti. Helpompi suunnitella nämä viimeiset viikot tehokkaasti :).






Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...