Kehitystä

Mitä ihmettä!
Tänään meidän pikkumies 3 vk 1 pv treenasi selkälihaksia vatsallaan ja päätti sitten kääntyä selälleen. Eihän tällaista pitäisi vielä tapahtua? Taisi olla vahinko :). Ja mikä hienointa, tapahtuma saatiin videoitua.

Osaan ja jaksan jo silloin tällöin kannatella päätäni.

On kyllä ihanaa seurata pikkumiehen (ei siis enää mikään sintti) kehittymistä ja kasvua. Viikko sitten herra painoi jo 3900 g, joten painoa oli tullut parissa viikossa vajaa 600 g. Ruoka siis maistuu ja hyvin. Kasvu näkyy myös ihanina pullaposkina ja kaksoisleukana, kämmenet ovat pian lapionkokoiset ja äidinkin käsivarret saavat jälleen lihakset pikkuisen kantamisen ansiosta. Isä ja poika saivat tänään ensimmäisen yhteisen ruokailuhetken, kun kävin yksinäni kaupassa ja pikkumiehelle tuli sillä aikaa nälkä. Korvike maistui ihan hyvin, ja kun tulin kotiin, näytti siltä, että pikkuinen olisi nukutettu lekan kanssa :D. Haaveilen siitä, että jaksaisin kerätä vaikka pakkaseen omaa maitoa vastaavia hetkiä varten, mutta vielä en jaksa. Uskon, että maitoakin riittäisi.

Nyt on muutamana päivänä vihdoin tuntunut siltä, että oma olo alkaa olla normaalimpi. Synnytyksen jälkeinen väsyneisyys ja uupumus ovat poissa ja tilalla on erilainen väsymys :). Äitiys on ollut nämä kolme viikkoa aika tunteellista aikaa. Kunnon vuoristoratafiilikset on tullut koettua, mutta onneksi (toivottavasti) tilanne on tasoittumaan päin. Mutta onhan se ihanaa olla hurmaavan ja komean pikkumiehen äiti. Osaisinpa pukea äitiyden tunteeni jotenkin vähemmän tylsiin lauseisiin...

Vauva-arkea

Pikkumies on tänään tasan kaksi viikkoa vanha! Tuntuu, että hän olisi ollut maailmassa jo paljon kauemmin. Olen lukenut juttuja, joissa äidit ovat tunteneet vauvansa alussa todella vieraiksi, mutta meidän poika on kyllä onneksi tuntunut heti omalta ja tutulta. Hän ei juuri turhasta kitise, syö hyvällä ruokahalulla ja tällä hetkellä hänellä tuntuu olevan kova läheisyyden tarve. Hänestä on tullut ihana pullaposki. Alun väsymyskin alkaa pikkuhiljaa itselläni tasautua, mutta ilmeisesti yöheräämiset verottavat sen verran, että päikkärit päivässä eivät ainakaan pahaksi ole.

Tänään päästiin ensimmäiselle 15 minuutin vaunulenkille. Vaunut osoittautuivat kyllä todella mukaviksi työntää. Jopa auraamattomalla tiellä rullasivat kevyesti eteenpäin. Pikkumies nukahti jo kotona, kun laitoin hänelle villapuvun päälle. Vielä on sitten ratkottavana se tilanne, että kun tullaan ulkoa sisälle ja herra nukkuu, miten saada villavaatteet pois päältä niin, ettei hän herää. Eihän niitä voi sisällä jättää päälle, kun tulee liian kuuma.

Uni maistuu äitin kutomissa villatamineissa.

On kolme asiaa, missä olemme joutuneet joustamaan alkuperäisistä suunnitelmista.

Kehdossa nukuttaminen
Tarkoituksena oli, että vauva nukkuisi yönsä kehdossa  ja äiti saisi nukkua rauhassa iskän vieressä omassa sängyssä. Mutta kuinkas kävikään? Käytännössä nukahdan joka kerta, kun imetän pikkumiestä keskellä yötä... Alkuyön pyrimme nukuttamaan hänet kehtoon, mutta loppuyö kuluukin sitten perhepedissä. Onhan se kyllä ihan kätevää.

Tutti
Ajattelimme ennen pikkumiehen syntymää, että häntä ei opeteta tutin syömiseen. Kävimme kuitenkin ostamassa tutin kaiken varalta. Jo samana päivänä tuli tilanne,että poika ei meinannut lopettaa millään huutamista ja lopulta tarjosimme hänelle tuttia, mutta sepäs ei hänelle kelvannutkaan. Huutaminen taisi loppua sillä, että hän jaksoi lopulta keskittyä syömiseen :). Eli periaattessa pikkumies piti huolta siitä, että meidän alkuperäinen suunnitelma tutittomuudesta pitää edelleen. Toivotaan vain, ettei poika ala syömään peukkua...

Kestovaipat
Olin jo kauan ennen raskautta miettinyt, että jos joskus on lapsia, niin sitten käytetään vain kestovaippoja. Yhtäkään ei olla vielä kokeiltu. Lähinnä alussa on ollut ajatuksena se, että sopeudutaan ensin tähän uuteen elämäntilanteeseen ja katsotaan sitten miten kestovaipat soveltuvat meidän arkeen. Nyt jo tuntuu, että pyykkiä saa pestä koko ajan. Mutta kyllä me niitä vielä koitetaan! Yksikin kestovaippa päivässä on 365 kertakäyttövaippaa vähemmän vuodessa! Mutta sopeudutaan vielä hetki :)

Prinssi tuli!

Oi ihana helmikuu!
Olin juuri ehtinyt nukahtaa kun alkoi tuntua kummalliselta. Vietin yön yksin valvoen, supistusten välejä laskien, pipoa neuloen ja keskittyen siihen, mitä päivä mahdollisesti tuo tullessaan. Yö oli kieltämättä sopivaa meditointia ja uskon sen olleen merkittävä osa koko kokemuksen jaksamisen kannalta. Herätin isännän seitsemältä ja yhdeksältä lähdettiin lopulta sairaalaan, vaikka musta tuntui, että edelleen liian aikaisin. Ajatuksena oli, että mennään sitten, kun ei enää kotona pärjää. Selvisikin, että synnytys oli jo hyvin käynnissä ja lopulta klo 14:08 syntyi esikoispoikamme! Suloinen täyden kympin poika oli syntyessään 51 cm ja painoi 3340 g. Syntymäpäiväksi Sintti valitsi ihanan aurinkoisen pakkaspäivän (äidin lemppari sää!) 1.2.12.

Sairaalassa "virkeänä" ja henkisesti hyvin tsempanneena.

Olin ennen synnytystä ajatellut, etten halua turvautua epiduraalipuudutukseen kuin vain todella äärimmäisessä tilanteessa. Kivunlievitykseen kokeilin akupunktioneuloja, jotka eivät kyllä mielestäni auttaneet yhtään. Siinä vaiheessa kun olisi ollut viimeinen hetki epiduraalille, kokeilin kuitenkin ilokaasua, josta oli apua vain, jos sitä sai otettua oikeaan aikaan. Väärään aikaan otettu ei tehonnut kipuihin vaan niiden lisäksi tuli vielä todella sekava olo. Huutaminen taisi olla parasta "kivunlievitystä" :D. Eli luomuna mentiin loppuun asti ja siitä olen ylpeä! Isäntä oli myös todella korvaamaton, merkittävä ja tärkeä tuki koko tapahtuman ajan. Kiitos hänelle!

Keskiviikon 1.2.12 neljäs syntynyt vauva oli meidän Sintti.

Kuten sukkakuva paljastaa, synnytysosastolla oli todella rauhallinen meno kyseisenä päivänä. Aivan kuin olisimme olleet siellä keskenämme :). Tuo ensimmäinen pinkki sukka lauantain kohdalla kuuluu Sintin leikkikaverille.

Minusta tuli äiti! Sintti reilun päivän ikäisenä.

Vierihoitoa iskän kainalossa ensimmäisten tuntien aikana.

Ihana, suloinen, hellyyttävä, rakastettava, sanoinko jo ihana?

Eilen päästiin kotiin ja nyt sitten ihmetellään tätä uutta arkea. Isäntä totesi eilen, että eihän me enää mitään telkkaria tarvita, kun tästä lähtien voidaan vain katsoa Sinttiä.Oi voi tätä euforiaa :).

Tänään muuten jännitetään uuden presidentin valintaa. Onneksi äänestys on hoidettu ennakkoon, eikä tarvitse lähteä tuonne pakkaseen. Ehkä pienellä kävelyllä voisin itsekseni käydä, sillä olen ollut niin monta aurinkoista päivää sisällä, että ehkä tuo pikku pakkanen (-16 astetta) vain tekisi hyvää.

Odotusta ja odotusta ja odotusta

Viime tiistaina piti olla neuvolakäynti. Edellisellä kerralla neuvolan täti sanoi, että hän saattaa tulla käymään täällä meillä. Ja niin hän sitten tuli. Hänellä on tapana tehdä kotikäynti joko ennen syntymää tai syntymän jälkeen. Täytyy sanoa, että tuo käynti oli kyllä henkilökohtaisin ja paras neuvolatapaaminen koko raskauden aikana. Aina on tuntunut siltä, että ollaan vain yksi odottava pariskunta muiden joukossa ja että se nainen vain näpyttelee tietoja tietokoneelle, eikä pysty samaan aikaan kuuntelemaan, jos on jotain asiaa tai kysyttävää. Nyt oli kerrankin aikaa keskustella tunteista ja koko raskausajasta sekä tunnelmista synnytystä kohtaan. Tuntuu, että Turussa on eri neuvoloiden välillä paljonkin eroa käytännöissä - sekä näissä kotikäynneissä että myös synnytysvalmennuksissa. Kummallista, ettei yhteistä linjaa ole. Valmennuksissa ainakin on eroa sekä määrällä, laadulla (=sisällöllä) että kestolla. Kotikäynnitkin ilmeisesti riippuvat siitä, mitkä ovat käytettävät resurssit. Kummastelin aluksi neuvolan tädin ehdotusta vierailla kotona ennen synnytystä, mutta todellakin se oli mukavin tapaaminen. Ja osamotiivina oli myös se, että häneltä voi kysyä vielä kodin järjestelyistä vauvaa varten. Kehto ja kunnon hoitopöytä saivat kehuja :). "Olette selvästi prosessoineet tätä vauvan tuloa sekä mielessänne, että konkreettisesti, kun olette järjestelleet kodin jo näin valmiiksi ja tehneet vauvalle tilaa."

Minä jatkan vielä odottamista, mutta sintille syntyi viime yönä leikkikaveri. Meillä  oli ystäväperheen kanssa laskettuaika samana päivänä, mutta heidän tyttärensä päätti tulla maailmaan hieman aikaisemmin. Olimme tämän uuden äidin kanssa vielä eilen ostoskeskuksessa ostamassa vauvoillemme tarvikkeita ja vaatteita ja hänellä oli jo silloin supistuksia, mutta koska hän oli myöskin ensisynnyttäjä, ei hän ollut varma, oliko tosi kyseessä vai ei. Eivät he kuulemma kauaa kotona olleet sen reissun jälkeen. Täytyy sanoa, että tunteet ovat olleet tänä päivänä hyvinkin voimakkaasti pinnassa - kuten parin viime viikon aikana muutenkin. Onneksi ei ole ollut tällaista tunnemyrskyä valloillaan koko raskausajan!

Rumilus Monstera

Tunnemyrskyn käytin sitten tänään siivoamiseen ja nyt kiiltää jääkaappi ja uuni :D. Vielä pitäisi yksi liian iso peikonlehti pätkäistä pienemmäksi (en kyllä millään raaskisi, vaikka se on tosi rumasti laitettu), jotta se ei mahtuisi paremmin tänne. Luin jostain, että peikonlehden voi latvoa ja latvotut lehdet voi istuttaa suoraan multaan, jos niissä on mukana ilmajuuria. Niistä tulee sitten mullassa tavallisia juuria. Meinasin kokeilla. Jos kuolee koko jättiläinen, niin ei haittaa. Sitten kuolee. Tänä talvena on melkein kaikki viherkasvit harventuneet tai kuolleet kokonaan, kun lehdet ovat kellastuneet. Ilmeisesti eivät saaneet juurikaan valoa ennen joulua. Silloin olikin melko synkkää koko ajan.

Mitähän sitä keksisi tähän määrittelemättömän pitkäksi loppuajaksi? Yritän käydä ja käynkin kauniilla ilmalla lenkillä. Neulomistakin olen yrittänyt, mutta jostain syystä en jaksa siihen keskittyä juurikaan. Muovipussissa odottaa jo leikattu pala kangasta, josta olisi tarkoitus ommella pikkuiselle lakanat, mutta sitä ompeluosuutta en ole saanut aikaiseksi. Välillä luen. Jotain pientä erilaisuutta ja virkistystä kaipaisin nyt! Mitähän se voisi olla? Ehdotuksia!? Pitäisiköhän käydä askartelukaupassa haalimassa ideoita pieneen puuhasteluun?

Vain vauva puuttuu

Ja vaipat ja muut pikkutarvikkeet... :D Enkä ole pakannut sairaalalaukkuakaan...

Kehto saapui vihdoin kotiimme ja se on kyllä niin hurmaavan ihana ja suloinen!

Kuvassa ei ole niitä pehmusteita, kun niiiden väri on melko sukupuolisidonnainen, enkä halua sitä vielä täällä paljastaa. Virkatun villapeitteen teki isännän äiti. 

Nyt alkaa olla koti sellaisessa kunnossa, että olisin valmis jo sairaalareissulle. Jollain tapaa viime viikonloppu oli eräänlainen rajapyykki tässä äitiyslomassa. Ollaan saatu tehtyä kaikki suurimmat muutokset ja tilanraivaamiset ja nyt on enää pieniä siivouksia ja järjestelyjä tekemättä. Esimerkiksi jääkaappi ja uuni on muutenkin pitänyt siivota jo viimeiset neljä kuukautta ainakin, niin niiden siivouksen voisi tässä joku päivä hoitaa pois alta. Etteivät mene vaan pahempaan kuntoon.

Tänään on ollut kyllä todella tylsä päivä ja liikaa aikaa ajatella (kumoan siis täysin edellisen postauksen aloituskappaleen...) Sen sijaan, että osaisin käyttää ajan rentoutumiseen, olen alkanut jännittämään synnytystä. Ainakin hieman. Aikaisemmat rauhalliset ajatukset koko tapahtumasta sekä siitä, että äitiys tulee luonnostaan, ovat tänään olleet jossain todella pimennossa. Yhtäkkiä tuli sellainen olo, että osaanko sittenkään luonnostaan mitään, kun en ole ollut vauvojen kanssa juurikaan tekemisissä. Kaipa se kuuluu asiaan, että näitä asioita tulee vaistomaisesti pohdittua. Myös pientä pelkoa vauvan loppuajan hyvinvoinnista on tullut (osittain flunssan takia), vaikka juurihan perjantaina näin sen ultrassa, eikä siellä ollut mitään kummallista. Kai se lääkäri olisi kummallisuudet huomannut. Ja nyt on flunssakin alkanut helpottaa, joten eiköhän huolikin helpotu.

Eteisestä tuli muuten kiva ja toimiva, kun saatiin naulakko seinälle. Uskomatonta oli se, että tuo kermanvärinen seinä oli maalattu jälkikäteen. Kun irroitin seinästä taulukoukun, sen alla oli valkoinen maali. En voi ymmärtää, kuka haluaa noin tylsän värisen seinän vapaaehtoisesti kotiinsa! Varsinkin kun muita seiniä ei ole maalattu. No, ei me nyt sitä alettu sitten maalaamaan uusiksi. Ei sen väriä huomaa normaalissa arkielämässä :D.

Sisustusta

Flunssainen äitiysloma on edennyt mukavasti räkäisestä olosta ja unettomuudesta huolimatta. Eipä ole yhtään niin tylsää kuin ajattelin tämän loman olevan :D. Tekemistä riittää ja yritän muistaa levätäkin. Ja nukkua.

Tulevan perheenjäsenen menopeli löysi lopultakin säilytyspaikan kotonamme. Asuntommehan on hieman ahdas ja jouduimme miettimään vaunujen käytännöllistä sijoituspaikkaa. Kun vaunut sitten saapuivat ja tuossa eteisessä niitä kokoilin tajusin, että nehän mahtuvat hyvin naulakon alle :). Siihen ne sitten sijoittuvat ja takit siirtyvät toiselle seinälle. Kävimme halpakaupasta hakemassa toisen hattuhyllyn (toki vanhakin toimii vielä säilytyspaikkana) ja myös uuden maton, mistä olin haaveillut jo kauemman aikaa. Vaikka en ole mitenkään sisustusfriikki, on musta kiva sisustaa aina silloin tällöin. Eteinen on ollut kahden vuoden sisustusprojekti ja nyt se saadaan vihdoin kuntoon. Jos vain jaksaisi ja viitsisi, niin hakisin myös purkin maalia ja maalaisin kaksi eteisen seinää, jotka ovat tällä hetkellä muista valkoisista seinistä poiketen kerman väriset. Nehän piti maalata jo silloin kaksi vuotta sitten, kun muutimme tähän :D. Eipä ole alun jälkeen juurikaan haitanneet.

Uusi hattuhylly ja naulakko. (Ikea)

Ja matto. (Ikea)

Vielä kun saisi tuon telineen seinälle ja hyllyn makkarin seinälle (ei kai meillä mitään oikean kokoisia ruuveja ole...), niin alkaakin olla sisustaminen valmista. Ja kehdonkin pitäisi kotiutua viikonloppuna. Eilen sain ommeltua sen pehmusteisiin uudet päälliset. Tuli aika söpöt :).

Mua joskus hieman harmittaa se, että juuri Ikeassa on kivoja sisustusideoita ja sopivan linjakkaita huonekaluja. Ja edullisia. Jollain tavalla niiden brändi on alkanut ärsyttää. Toisaalta olen kirjoittanut siitä, että varsinkin lastentarvikkeiden hankinnassa olen halunnut pitkäikäistä käyttömahdollisuutta, mutta sitten muissa kalusteissa on tällä hetkellä sellainen asenne, että ostetaan sitten sinne omaan omistusasuntoon hieman kalliimpia ja laadukkaampia huonekaluja, kun tietää, millaisia sinne sopii. Tähän väliin mainittakoon, että tuo omistusasunto on vielä suuri haave vain, ei mikään ajankohtainen hankinta. Tai ehkä olisikin ajankohtainen, jos meillä olisi siihen varaa :). Uusi sohva olisi kiva saada, mutta katsotaan, päädytäänkö ostamaan jokin "väliaikainen" ratkaisu, vai jaksetaanko odottaa X vuotta.

Kerronpa vielä, että päästävät mut synnyttämään ihan normaalisti. Olen siitä iloinen, sillä olisi panikoinut ja jännittänyt enemmän suunniteltua synnytystä/sektiota kuin sellaista normaalia, minkä alkamisajankohtaa ei tiedä. Eli positiivisella jännityksellä jatkuu odotus :).

30+30+0

Tällä viikolla saavutamme isännän kanssa kumpainenkin 30-vuoden iän. Tuntuu aika paljolta, mutta mitään kriisejä ei ilmassa tunnu olevan. Hyvä niin :). Ja eiköhän tuo maha-asukki vähennä kriisin mahdollisuutta jonkin verran. Itse ainakin luulisin potevani ikäkriisiä, jos en olisi raskaana. Niin, ja ostinhan syksyllä ne kävelysauvat ja jo pari vuotta sitten sain joululahjaksi toivomani rikkaimurin :D. Kävelysauvat eivät tosin ole olleet kovinkaan kovassa käytössä, sillä lukuunottamatta viimeistä viikkoa, vallitsevat sääolosuhteet eivät ole juurikaan houkutelleet ulkoiluun ja enpä mä niiden sauvojen kanssa kovin tehokasta lenkkiä enää pystyisikään tekemään. Kävely kun tuntuu olevan enemmänkin taapertamista. Haaveena on, että kun sintti tulee maailmaan, niin pikku hiljaa voisi aloittaa lenkkeilyn uudelleen.

Vietettiin jo varaslähtöisesti pienet kakkukahvisynttärit perheiden kesken. Sisko tuli auttamaan leipomisessa. Verestettiin pohjoiskarjalaisia juuriamme ja tehtiin kasa karjalanpiirakoita. Nam nam!

Isäntä taas toivoi suklaakakkua, joten sellainenkin sitten syntyi (+muuta pientä naposteltavaa). Päällys on suklaanmakuista sokerimassaa (ei ollut kyllä maku ihan kohdillaan tässä massassa...) ja sisuksena sitruunakiisseliä kahdessa kerroksessa, toisessa lisänä vaniljatuorejuustotäyte (korvasin alkuperäisen ohjeen rahkan Sunnuntain vaniljanmakuisella tuorejuustotyyppisellä kasvirasvavalmisteella) ja toisessa suklaamousse. Ja tietysti kakkupohja kaakaoversiona. Kakku oli tuhtia, muttei kuitenkaan ällöä.

Vielä tarvitsisin harjoitusta tuon sokerimassa käsittelyn kanssa. Ei mennyt ihan tasaisesti päälysen asettelu. Jotenkin en uskaltanut venyttää sitä tarpeeksi, jottei ryppyjä olisi jäänyt. Ja olisin halunnut jotain muutakin väriä tuohon kakkuun sokerimassakoristeiden muodossa, mutta piheys iski, enkä raaskinut ostaa eriväristä sokerimassaa pelkästään koristeiden tekoon. Mihin sen lopunkin olisii sitten laittanut? Ja en mä kyllä siitä massasta koristeitakaan osaa tehdä. Nuokin lehden on tehty muotilla :D. Tartteis päästä jonkun ammattilaisen oppiin.

Opuksissa kehotetaan, että äitiysloma kannattaa käyttää rentoutumiseen ja nukkumiseen, sillä koskaan ei tiedä, koska joutuu lähtemään synnyttämään. Mites kun nukkuminen ei onnistu? Olen nyt kolmena yönä valvonut pitkään ja heräillyt paljon, kun uni ei vain tule. Päivällä en ole uskaltanut nukkua päikkäreitä, kun olen ajatellut, että sitten ne yöunet vasta nukkumatta jääkin. Tänään varmaan otan päiväunet, kun ei tästä tule muuten yhtään mitään. Ehkä pian viikon kestänyt flunssakin vaikuttaa tuohon unen laatuun. Ärsyttää vain se, että nyt kun saisi vielä nukkua, niin sitten ei nukuta. Vai hormonitko ne valmistaa tulevaa äitiä valvomiseen? Ilmeisesti vähän niinkin.

Uusi sänky tuli viime perjantaina ja on tosi ihana (noi uniongelmat ei kyllä voi johtua uudesta sängystä)! Ensinnäkin selkäkivut ovat jälleen poissa. Jo jouluna huomasin, kun vanhempien luona nukuttiin pari yötä jäykemmässä sängyssä kuin kotona, että selkä ei olekaan aamulla ylösnoustessa kipeä. Kivut tulivat takaisin pikku hiljaa, kun nukuttiin taas siinä entisessä pehmeässä jenkkisängyssä. Toinen ihana asia on se, että kylkeä pystyy kääntämään nousematta istumaan siinä välissä :D. Onneksi tämä tila on tilapäinen ja saan "pian" testata sänkyä myös suht normaaleissa olosuhteissa. Ja vitsit, odotan myös sitä iltaa, kun voin käydä nukkumaan X-asentoon MAHALLENI!

Pientä jännitystä loppuraskauteen tuo se, että lääkäri oli viime viikolla sitä mieltä, että mun lantio saattaa olla liian kapea normaaliin synnytykseen. Perjantaina on sitten tarkemmat tutkimukset ja saa nähdä, miten tässä käy. Olen kuitenkin jo koko syksyn henkisesti valmistautunut loppu-urakkaan, joten kyllä se varmasti vähän harmittaisi, jos joutuisin keisarinleikkaukseen. Toisaalta taas turvallisuus menee edelle - ainakin järkitasolla. Tähän asiaan tuntuu yhtäkkiä liittyvän todella paljon tunnetason ajatuksia, että pakko ottaa välillä järki hallintaan :). Pelkään ja jännitän enemmän mahdollista leikkausta kuin normaalia synnytystä. Mutta odotetaan "tuomiota" vielä pari päivää ja tuumastellaan sitten lisää.