Tästä lähtien nämä kirjoitukset tulevat varmaan olemaan pääpainoisesti vauvaelämään liittyvää, kun ne työtkin loppuivat (eikä niistä nyt muutenkaan kauheasti irronnut tarinaa :) ). Äitiyslomakin alkaa virallisesti huomenna, vaikka Kela vielä pitkittää päätöstä äitiyspäivärahan maksamisesta. Joulun aikana oli tullut kirje, jossa vaadittiin lisäselvitystä puolen vuoden tuloista. Olin ilmoittanut tulot 31.12. asti, vaikka olisi pitänyt ilmoittaa 30.12. asti. Pientä hiusten halkomista, mutta voihan joku olla lauantaisin töissä tuntipalkalla.
perjantai 30. joulukuuta 2011
Villapuku

keskiviikko 28. joulukuuta 2011
Ostoksilla
Tänään tuli kotiin ensimmäiset" oikeat" vauvatarvikkeet. Käytiin ostamassa Brion hoitopöytälipasto, tosin se odottaa vielä paketissa kokoamista (ja tilan tekemistä).
Lipastosta saa hoitotasolisän pois, sitten kun sellaista ei enää tarvita. Kyseinen hoitopöytä tuntui omalta jo aikaisemmin syksyllä, kun tutkiskelin vaihtoehtoja. Ehkäpä juuri sen takia siihen sitten päädyttiin. Se näyttää hienolta myös livenä :). Ja hoitoalustakin tuli kotiin.
Myös rattaiden valinnassa päädyttiin lopulta melkein täysin alkuperäiseen valintaan. Vaihtoehtoja on ihan mielettömästi ja niistä oli vaikea valita, kun ei ole kokemusta vaunuilusta. Päädyttiin ostamaan ruotsalaiset Emmaljungan City crossit, jotka oli ihan alusta asti kummankin suosikit. Värin valinta ja kantokassin/kopan vaihtoehdot aiheuttivat suurta päänvaivaa. Näissä päädyttiin siihen, että ostettiin City crosseihin vielä City koppa khakin värisenä, mutta ratasistuin valittiin mustana. Eli voitiin valita kummatkin värivaihtoehdot, kun koppaa ja ratasistuinta ei voi käyttää yhtäaikaa :). Tuo musta näytti livenä niin hyvältä, että ei voitu vastustaa kiusausta valita myös sitä.
Ja mikäli kantokassia tarvitaan, meillä on jo varastossa Teutonian pieni kantokoppa, jota voi sitten käyttää. Se mahtuu myös noihin rattaisiin. Yksi syy siihen, miksi valittiin juuri City Cross -runko on se, että se mahtuu meidän pikkuiseen autoon. Muutenkin malli on matalampi ja hieman kapeampi kuin normaalit Emmaljungan yhdistelmävaunut. Ja nuo ovat myös tosi kevyet työntää.
Eli suurimmat ostokset on hankittu. Perintökehto odottaa vielä anoppilassa, joten pinnasängyn osto siirtyy myöhemmäksi. Syöttötuolia ei vielä hetkeen tarvita, mutta luultavasti meille päätyy Stokken Tripp Trapp. Sen etuna on, ettei sen käyttöikä lopu kun syöttötuolin tarve päättyy, vaan se menee myös juniorituolina ruokapöydässä tai myöhemmin vaikka koulupöydän äärellä tai porrasjakkarana. Nyt kun vielä asutaan suht pienissä neliöissä, en halua mitään lyhyen käyttöiän omaavia lisähuonekaluja tänne.

lauantai 24. joulukuuta 2011
Rauhallista joulua!
Lumeton jouluaatto pitkästä aikaan. Olisi kyllä hienoa, jos maan peittäisi samanlainen lumikerros kuin viime talvena. Kunnon talvea ei täällä Varsinais-Suomessa ole tänä vuonna ollutkaan, lukuun ottamatta muutamaa pakkasaamua ja lumista päivää. Ehkä se lumi vielä tulee... Toivossa on hyvä elää.
Mulla oli torstaina viimeinen työpäivä. Sopimus oli kyllä vuoden loppuun, mutta tehdas on ensi viikolla kiinni ja moni pitää talvilomaa silloin, niin mäkin sain sitten sumplittua niin, että käytän ensi viikolla (ja eilen) viimeiset pekkaspäivät, muutamat maksamattomat, mutta ansaistut lomapäivät sekä kaupan päälle sain vielä yhden palkallisen vapaapäivän :). Eli pieni ansaittu joululoma ennen äitiysloman alkamista.
Oli jokseenkin haikeaa jättää taakseen työpaikka, jossa olen kasvanut insinööriksi. Nyt ei voinut enää poislähtiessä sanoa, että nähdään ensi kesänä. Neljää kesää ja yksi syksy on kulunut mitä erilaisimmissa tehtävissä ja olen kyllä saanut todella laajan kuvan yrityksen toiminnasta. Uskon, että tuolta pohjalta on sitten ihan hyvät mahdollisuudet hakea töitä muualtakin. Kovasti on mun työpanoksesta tykätty ja varmaan he ottaisivat mut töihinkin loman päätyttyä, mikäli heillä olisi mulle töitä tarjota. Pyysivät ainakin soittamaan, kun olen aikeissa palata työelämään :). Kiva saada positiivista palautetta. Ja työkaverit muistivat kivalla lahjalla.
Firmalta saatiin myös herkullinen joululahja :). Onneksi suklaat ovat sen verran makeita, että pienestä laatikosta on vasta ylimmäinen kerros syöty.
Mahan kanssa liikkuminen alkaa olla jo haastavampaa ja raskaampaa. Käytiin isännän kummipojan kanssa eilen Turun linnassa ja kierros oli melko raskas lukuisine portaineen. Nukuinkin pienet päikkärit retken jälkeen.Tosin väsymykseen vaikutti sekin, että kummipoika päätti sitten puoli kuudelta aamulla, ettei häntä enää nukuta... Oli muuten pitkä aamupäivä. Luulin, ettei aurinko nouse koko päivänä.
Pitihän mun kirjoitella vielä kaikesta muustakin, mutta taidanpa tästä nyt heittäytyä joulun viettoon. Ehkä välipäivinä jaksan kirjoitella lisää.

Rauhallista ja tunnelmallista joulua kaikille blogin lukijoille!
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Sininen Michelin nainen
Sain vihdoin hankittua talvitakin ja juuri oikeaan aikaan! Mitään mammamitoitettuja takkeja ei enää ollut kohtuu hinnalla ja oikeassa koossa. Tuntuu niin turhalta maksaa takista maltaita, kun ei sitä kauhean kauaa edes tarvitse käyttää. Lopulta löysin sinistä Michelin ukkoa muistuttavan puolipitkän takin (tai oikeastaan mä muistutan, kun pistän sen päälle), jota mahdollisesti voin käyttää myös mahan pienennettyä. Toivottavasti se lämmittää myös vähän kovemmilla pakkasilla! Takki on hassu, kun se on normaalimitoituksella, ei liian iso (koko 3 ???), mutta antaa silti hyvin tilaa. Katsotaan, kuinka pitkälle riittää :D.
Maanantaina satoi vihdoin lunta ja eihän se kauaa kestänyt. Tosin tänään on satanut lisää räntää ja odottelen "innolla" huomisaamun työmatkaa, mikäli yöllä on pakkasta. Tänä aamunakin oli jo aika liukasta ja sain harjoitella liukkaalla ajoa tositilanteessa. Pitkät turvavälit on jees :D. Vähän oli sellainen olo ajaessa, kuin olisi kävellyt tasapohjaisilla kengillä liukkaalla kadulla. Muuten autoilu on alkanut sujua ihan hyvin, vaikka ruuhka-aikaan sijoittuvat ajot eivät oikein jaksa enää innostaa. Olenkin vähän yrittänyt muuttaa työaikoja niin, ettei tarvitsisi pahimmassa ruuhkassa ajella. Siis vain sen takia, että se on tylsää, hidasta ja takkuilevaa. Enää ei pelota vaihtaa kaistaa :D.

maanantai 5. joulukuuta 2011
Järjestelyä
Tänään aloitettiin hieman tekemään tilaa tulokkaalle. Käännettiin makuuhuoneessa sänky toisin päin ja yritettiin miettiä, mitä kaikkea mahtuu. On meillä kyllä pieni asunto... Tuntuu, että vaihtoehdot, mitä oli valmiiksi mietitty, ei välttämättä sittenkään toimi. Makuuhuoneen järjestelyä rajoittaa hieman se, ettei ikkunan lähellä voi laittaa mitään vauvan sänkyä tai hoitotasoa, sillä ikkunasta vetää aikalailla. Suurin haaste taitaa kuitenkin olla jonkilaisen hoitotason sijoittaminen. Kannattaako se laittaa makuuhuoneeseen vai kylpyhuoneeseen, jossa vesipiste olisi lähellä? Millainen olisi hyvä? Minkä verran vauvan vaatteet ja tarvikkeet vievät tilaa ja mitä ylipäätänsä tarvitsee... ? Ratkaisuja pieneen tilaan tarvittaisiin! Vitsit, keinutuolikaan ei taida mahtua :(. Myydään kaikki vanha roina pois ja ostetaan uudet...
Vau.fin kirjasessa oli viime viikolla osuva kirjoitus: " Ehtiikö tässä tehdä kaiken sen, mikä oli tarkoitus, ennen kuin lapsi syntyy? Yhtäkkiä täytyy ruveta siivoamaan kaappeja ja laatikoita, kellaria ja ullakkoa." Mulla on ollut jo pitkään vahva ajatus siitä, että vaatehuone, varasto ja keittiön kaapit yms. pitäisi saada siivotuiksia ja ylimääräiset roinat pois nurkista ja varastoista ennen kuin tänne tulee ketään lisää. Loogista: varastoa pitää tyhjentää (koska siellä on todellakin kiertoon menevää tavaraa), jotta sinne mahtuisi säilytykseen tavaroita, mitä nyt on vaatehuoneessa ja mitkä eivät vielä ole kiertovalmiita. Pientä tavaraa tulee joka tapauksessa liaää, joten sille pitää tehdä tilaa. Pienimuotoinen suursiivous olisi taas hyvä tehdä sen takia, ettei piilosotku ärsytä liikaa sitten, kun on muutakin ajateltavaa ja tekemistä. Esimerkiksi uunin puhdistus olisi hyvä tehdä nyt, koska sen sotkuisuus ärsyttää jo nyt joka kerta kun sen laittaa päälle (ja koskaan sitä ei muista kuitenkaan putsata).
Käytiin lauantaina Lahden kaupunginteatterissa katsomassa Cabaret-musikaali. Loistava Bob Fossen elokuva vuodelta 1972 on tullut katsottua useasti ja aikaisemmin olin nähnyt musikaalin Lontoossa. Elokuvan ja musikaalin juonet poikkeavat hieman toisistaan. Lahden kaupunginteatterin versiossa seremoniamestarina oli Jorma Uotinen, joka kyllä jätti hieman kylmäksi. Uotisen naama sopii rooliin täydellisesti, mutta sen taiteellisuuden pehmeys ei kyllä toiminut ollenkaan. Räväkkyyttä kaipasin! Lisäksi olisin toivonut, että Uotiselle olisi suotu hieman enemmän tanssillisia kohtauksia, sillä tanssijahan hän on. Muutenkin musikaali oli toteutettu aika tasapaksusti, vaikka toisaalta se oli ihan hyvä. Ei kuitenkaan herättänyt suuria tunteita puoleen tai toiseen. Näyttelijät kyllä lauloivat ja tanssivat tosi hyvin ja jotenkin esityksessä oli aika hieno balanssi, mutta suuret tunteet puuttuivat kyllä. Yllätyin kyllä kovasti, kun näin jälkikäteen katsoin, että Uotinen oli tehnyt koreografian koko show'hun, sillä en olisi kyllä siitä liikekielestä arvannut, että se olisi hänen "käsialaansa". Koreografian rivoudesta huolimatta oli ihan näyttävää "settiä". Eipä silti, teatterissa - varsinkin vanhassa rakkaassa työpaikassa - oli ihanaa käydä pitkästä aikaa. Täytyisi muistaa käydä useamminkin.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Sorruin
Tänään kotiutui aikaisemmassa postauksessani esittelemäni Lindexin vihreä-valkoiset veluuripotkuhousut. Annoin viimein itselleni periksi ja ostin ensimmäiset vauvan vaatteet. Potkupuvun kanssahan pitää olla sopiva body ja kun sellainen löytyi rekistä, josta sai ottaa kolme kahden hinnalla, niin mukaan tarttui myös toinen body ja housut (veluuria nekin). Naisille ei kyllä pitäisi olla tuollaisia tarjouksia. Pään vaivaa toi koon valitseminen, mutta otin sitten kaikki 56 cm kokoisina. Eiköhän ne jossain vaiheessa ole sopivat :). Kun ei vielä tiedä, minkä kokoisena kaveri maailmaan tulee, niin en halunnut liian pieniä ostaa. Enkä ole vielä kauheesti tutustunut aiheeseen: vauvan ensimmäinen vuosi metreinä.
Ensimmäinen vauvan myssy on kiinnitysnauhoja vaille valmis. Jämälangat riittivät hyvin. Tarkoituksena olisi vielä neuloa pikkuinen villahaalari ensimmäistä talvea varten. Sopivan ohjeen löytäminen on vielä kesken, vaikka muutama potentiaalinen vaihtoehto on jo. Kauheasti tekisi mieli askarrella ja näperrellä ja tehdä käsitöitä, mutta jotenkin keskittyminen ei ole tällä hetkellä kovinkaan huipussaan. Jaksan keskittyä yhteen asiaan vain hetken ja sitten jo kyllästyttää. Muutama viikko sitten aloitin tehdä tilkkutäkkiä ja sekin on vielä pahasti kesken. Siinä tosin tilkkujen kohdistaminen toi pientä tuskastumista ja luovuttamista, mutta kyllä se vielä valmistuu! Tänä syksynä olen neulonut vain yhdet pitkävartiset sukat (joista tuli jostain syystä liian isot) ja pipon. Yksi neuleliivi on kesken, kun meni hermot sen ohjeen kanssa, sillä se oli todella huonosti kirjoitettu. Se odottaa vielä tuomiotaan: jatkoon vai purkuun.

perjantai 25. marraskuuta 2011
Muistakaa heijastimet!
Autolla ajo on helpottanut, kun kokemusta on tullut lisää. Enää ei autoreissut ole niin stressaavia ja kaistanvaihdotkin tuntuvat jo paljon helpommilta :). Olen tässä parin kuukauden aikana huomannut, että tieliikenne on täynnä törppöjä. Lisäksi olen alkanut kiroilla jalankulkijoille ja pyöräilijöille, jotka eivät käytä pimeällä heijastimia. No, en ihan kiroilemaan, mutta heijastimen käytön tärkeellisyys on tullut ihan eri näkökulmasta huomatuksi. Turussa on sellainen hassu ilmiö, että ihmiset käyttävät merkittävän paljon turvaliivejä pimeällä. Esimerkiksi jokirannassa lenkkeilijällä voi ihan hyvin olla turvaliivi päällä. Siis pöllöltähän se kaupungissa näyttää, mutta nyt auton ratissa olen kyllä ollut ihan iloinen turvaliivien käyttäjistä. Ne kyllä huomaa jo kaukaa. Vaikka olen itsekin käyttänyt yleensä pimeän aikaan heijatinta, niin nyt täytynee kiinnittää siihen vielä enemmän huomiota. Turvaliiveilemään en kuitenkaan lähde.
Noin 10 viikkoa jäljellä ja maha paisuu kuin pullataikina :). Siteerakseni erästä kirjaa: Monimutkaisista oireista huolimatta raskautta ei lasketa sairaudeksi." Vaikkakin kaikki on mennyt hyvin, kyllä välillä alkaa pänniä se, ettei saa nukkua mahallaan tai on muuten vain kömpelö olo. Eikä tämä tästä parin kuukauteen ainakaan helpotu. Alan pikku hiljaa ymmärtämään autokoulun opettajani kommentin, ettei hän juuri raskausaikaa kaipaa (hän oli siis juuri palannut hoitovapaalta, kun aloitin ajotunnit) Mutta koska tähän olen itse omasta tahdostani lähtenyt, niin ne vaivat on keskettävä ja palkintohan on maailman parhain! Ei siis valiteta enää :).
En ole oikeastaan kertaakaan aikuisiässä omassa kodissani laittanut joulua millään tavalla. Kynttilät kaivan jo syksyllä esille tuomaan tunnelmaa, mutta muuten ei joulukoristelut ole kiinnostanut. Nyt olen kuitenkin yllätyksekseni lukenut töihin tulleita jouluaiheisia lehtiä ja miettinyt, miten voisi kotia tunnelmoida. Ikeasta kävin hakemassa muutaman kartiovalkokuuden parvekkeelle talvikoristeeksi ja viikonloppuna taidetaan laittaa sinne myös jouluvalot. Luulen, että joulun tunnelmointi jää siihen. Vai jotain pientä lisää...
Sain vielä kuukauden lisää työaikaa, eli sopimustani jatkettiin vuoden loppuun asti. Mahtavaa, ettei tarvitse olla päivääkään työttömänä ennen loman alkua. Laiska-Kaisa olisi kyllä voinut jo jäädä kotiin rentoutumaan, mutta onhan sitä kivaa tehdä töitäkin. Viimeiset kolme viikkoa olen ollut taas työnjohtajana, enkä alkuun muistanutkaan, kuinka stressaavaa se työ voi pahimmillaan ollakaan. Työnjohtotehtävissä huomasin myös, että on pakko hidastaa vauhtia. Ennen oli tapana reagoida tilanteisiin nopeasti ja suorastaan kiitää tapahtumapaikalle, mutta nyt on ollut pakko kävellä rauhallisemmalla temmolla. Ei kai sitä pitäisi niin kiire olla tässä elämässä, etteikö ehtisi joskus hieman rauhallisemmin ottaa, mutta silti hoitaa hommat. Ensi viikolla pääsen takaisin leppoisampiin toimistohommiin. Hei hei painavat turvakengät!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tyttö tuli!
Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...
-
Arvasin. Korkea kuume sen jo kertoi. Minullakin on enterorokko. Tiistai-iltana tuli ensimmäinen näppylä ja nyt varsinkin kädet ovat todella ...
-
Tänään tuli kotiin ensimmäiset" oikeat" vauvatarvikkeet. Käytiin ostamassa Brion hoitopöytälipasto, tosin se odottaa vielä paketis...