Työpäiväkirja

Koska kesätyöni on siis osa koulutukseen kuuluvaa työharjoitteluani, meidän täytyy pitää viikottain työpäiväkirjaa. Ajattelin aukaista teille salaisen sana-arkkuni (tai jonkin sellaisen) ja antaa teidänkin lukea näitä ajatuksia. Mitäpä sitä nyt kahta kertaa samoja asioita kirjoittamaan. Osa saattaa tosin olla jo aikaisemmin tässä blogissa mainittua.

Viikko 1: 12.5.-16.5.08

"Ensimmäinen viikko on ollut täynnä uusia asioita ja perjantaina vasta tajusin, kuinka paljon minulla on oikeasti vielä opittavaa. Pakkauskoneilla kun tuntuu olevan jokin mystinen sielu. Ne ovat kuin naisia: jos et anna niille huomiota, ne alkavat kiukuttelemaan. Toisaalta ne ovat kuin miehiä: niitä on vaikea ymmärtää.

Ensimmäiset päivät menivät lähinnä ihmetellessä, mutta pääsin jo heti ensimmäisenä päivänä koneen äärelle tuuraamaan. Minulla on ollut koko viikon mukana perehdyttäjä, joten hirveästi en ole vielä saanut itsenäisesti tehdä töitä, enkä varmasti vielä siihen pystyisikään. Loppuviikosta sain jo olla yksikseni pakkauskoneen toisessa päässä. Perustäyttämiset onnistuu jo, kuten myös materiaalin haku varastosta ja sen ilmottaminen koneelle. Toimintahäiriöihin en vielä oikein osaa reagoida yhtä nopeasti kuin vakituiset työntekijät, mutta pikku hiljaa. Olenhan ollut vasta viikon töissä. Opittavaa on myös siinä, kuinka toimintahäiriöitä puretaan ja päästään taas normaaliin tilanteeseen.

Olen todella tyytyväinen perehdyttämiseen ja Raisiolla on "virallinen" perehdyttämissuunnitelma uusille työntekijöille. Työturvallisuusasiat ja -varoitukset tulevat esille joka päivä ja se on hyvä asia.

Työtoverit tuntuvat mukavilta ja kertovat omista kokemuksistaan ja huomioistaan sekä käytännön neuvoja, jotta minun olisi helpompi toimia työtehtävissäni.

Työsopimuksen olen jo tehnyt, sillä ensisijaisesti he ovat palkanneet minut kesätyöntekijäksi ja sairaslomasijaiseksi, mutta en ole ehtinyt vielä tekemään työharjoittelusopimusta, sillä tehtaanjohtaja on ollut niin kiireinen, ettei hänellä ole ollut aikaa tavata minua.

Aloitan mielenkiinnolla uuden työviikon, jolloin teenkin yövuoroa. Saa nähdä, miten fysiikka kestää seuraavan viikon. En ole nimittäin aikaisemmin kolmivuorotyötä tehnyt."

Viikko 2: 18.5.23.5.08

"Toinen viikko tuntui töissä pitkältä kuin nälkävuosi! Se varmasti johtui siitä, että työt alkoivat jo sunnuntaina ja olin töissä yöt. Päivät menivät nukkuessa, eikä minkäänlaista sosiaalista elämää ollut koko viikkona (paitsi viikonloppuna). Työn tekeminen alkoi sujua paljon paremmin, kun sain jo tehdä itsenäisestikin töitä. Opin taas paljon, mutta ehkä enemmän juuri oman tekemisen kautta niitä asioita, mistä viime viikolla oli puhe.

Perehdyttäminen siis painottui pääosin viime viikkoon, tällä viikolla olen saanut oppia oman tekemisen kautta. Työparina minulla oli oikeastaan vain yksi ihminen (nimi poistettu), jolta opin tosi paljon, ja joka omalla tavallaan jatkoi edellisen viikon perehdyttämistä.

Yöllä työskentely sotki oman ajatusmaailman melkoisesti, mutta perjantaina taas pääsin mukaan tähän normaaliin elämään. Fyysistä väsymystä ei juurikaan ollut, mutta henkisiä väsymyshetkiä oli muutamia. Eli kokonaisuudessaan yövuorot menivät hyvin. Välillä tulin ajatelleeksi, onko kolmivuorotyö ihmisen hommaa ollenkaan ja totesin että eipä oikeastaan. Toisaalta arvostus tehdastyöläisiä kohtaan on parin viikon aikana noussut melkoisesti. Myös taisteleminen omaa kehoa ja sen jaksamista vastaan tuntui erilaiselta kuin aikaisemmin. Tuskin kehoaan voi kouluttaa ainaiseen vuorokauden rytmin vaihteluun.

Täytyy myöntää, että minua hieman kummastuttaa sukupuolijakauma työtehtävissä. Tuntuu kuin olisin matkustanut ajassa muutamia kymmeniä vuosia taaksepäin. Työnjohtajat, prosessinhoitajat ja laitosmiehet ovat kaikki miehiä ja prosessityöntekijät muutamaa miestä lukuunottamatta naisia. Samalla kummastutaa prosessityöntekijöiden nöyryys työnjohtajia kohtaan. En ole tottunut niin eroteltuun maailmaan. Jollain tapaa tahtoisin rikkoa sen rajan, mikä tehtaassa on eri työtehtävien edustajien välillä.

Ensimmäistä kertaa oman työuran aikana teen työtä, jota ei tarvitse valmistella kotona, ja se tuntuu ihan mahtavalta. Sen kuin vain menee töihin ja tekee sen, mitä käsketään. Silti saa tehdä sekä itsenäisesti että pareittain töitä. Joku on aina lähellä, kun tarvitsee kysyä neuvoa."

Viikko 3: 26.5.-30.5.08

"Viikon aikana olin paljon juoksevan margariinin ja öljyn pullotuksessa. Se oli sinänsä ihan mukavaa, koska nyt jäivät monet asiat paljon paremmin muistiin. Olisi ollut kivaa olla myös rasiakoneella, mutta onhan tässä koko kesä aikaa. Koko viikon aikana sain varmistettua omaa osaamistani pullotuksessa sekä opin uutena juuri ämpärien ja laatikoiden pakkausta. Myös tuotantoerän aloittaminen "tyhjältä pöydältä" oli uutta. Aikaisemmin olen ollut opettelmassa tuotteen tai tuotantoerän vaihtoa lennosta.

Pullotuksen lisäksi sain pakata 2,5 kilon ämpäreitä margariinia sekä 10 kilon laatikoita voikreemeä. Näissä pisteissä lavaus tehtiin käsin, joten fyysistä kuntoa tarvittiin. Eräs työntekijä sanoi, ettei hän tykännyt olla näissä pisteissä, sillä niissä tulee hartiat kipeiksi. Tanssinopettajana teki mieli sanoa hänelle, että työtä tekevää kehoa täytyy pitää kunnossa myös vapaa-aikana ja venytellä, mutta en sanonut. Muutenkin olen kiinnittänyt huomiota omaan työergonomiaan. Vartalon kiertoja ja painavien esineiden nostoa tulee vastaan joka päivä, joten on syytä miettiä, miten saada liikeradat mahdollisimman monipuolisiksi, jottei oma keho siitä kärsi ja synny rasitusvammoja. Myös istuessa yritän olla löhöämättä, jotta pysyisin virkeänä ja valppaana.

Tällä viikolla kohtasin ensimmäistä kertaa hieman negatiivisia tuntemuksia. Eräs työkaveri, joka on siis vakituisesti tehtaalla töissä, suhtautui minuun kuin pitäisi minua tyhmänä tai yksinkertaisena. Olimme yhtenä päivänä aloittamassa ämpäreiden täyttöä ja meidän piti laittaa linja kuntoon ja odottaa, jotta margariini olisi valmista pakattavaksi. Kysyin häneltä, mitä voin tehdä, koska en ollut ollut aikaisemmn kyseisessä työpisteessä aloittamassa, enkä siis tiennyt, mitä valmisteluja siellä piti tehdä. Hän sanoi vain, että ei oikein mitään, tässä laitetaan valmiiksi näitä tasoja yms. Samalla hän itse touhusi koko ajan jotain, mistä olisin voinut osan tehdä, mutta hän ei vain suostunut kertomaan minulle mitä piti tehdä. Ilmeisestikään hän ei luottanut siihen, että osaisin tehdä yhtään mitään - varsinkaan itsenäisesti. Samainen työpari ei toisessa työpisteessä antanut minun selvitellä ongelmatilanteita, vaan syöksyi itse aina väliin, kun yritin jotain tehdä (jonka oikeasti jo osasin). Muutenkin hänen kommentinsa on yleensä :"Älä tee noin." "Älä koske paljain käsin." tai muuta negatiivista. Minulle tulee hänen seurassa todella ikävä olo ja tuntuu, että päivät menevät pilalle. Toisaalta taas suurin osa työkavereista ovat todella mukavia, vaikka ovatkin jo aika iäkkäitä. Heidän kanssaan on mukava työskennellä ja minulla on sellainen olo, että he luottavat minuun. Onneni on siis se, että työparit vaihtuvat päivittäin, kuten myös työtehtävät.

Olen huomannut sen, että automaattisesti ajattelen, mitä parannusehdotuksia kaipaisin työhöni. Mikään ei ole kuitenkaan vielä niin suurta (tai tarpeeksi pientä), jotta siitä voisi palautelaatikkoon ehdotuksen laittaa."

Torstai toivoa täynnä. Missä?

Jaaha.

Mitä sitä teille taas tänään tarinoisi?

Viikko on vierähtänyt yllättävän nopeasti.

Pahvin viiltohaavoja sormissa ja käsissä.

Hiki.

Naapurin ärsyttävä räksyttävä koira, jonka voisin ampua haulikolla, jos se vielä kerran räksyttää ulos mennessään (ja senhän se tekee...).

Nuku siinä sitten.

Uudet kenkälaatikot.

Ihanan rakas vihreä.

Parvekkeella ikuinen aurinko.

Ja ne orvokit.

Elossa edelleen.

Kunto nousee kohisten.

Vastatuuli paras vihollinen.

Kesän ilmaiset margariinit.

Viikonloppu: olet tervetullut

Kulunut viikko (joka on juuri ja juuri yli puoli välin) on kulunut niiiin hitaasti. Tuntuu, että olis tehnyt ainakin kymmenen yötä putkeen töitä. Samoiten viime yö tuntui kestävän ja kestävän.

Viikon on tehnyt pitkäksi se, että työt alkoivat jo sunnuntain puolella. Toisaalta taas olen oppinut taas todella paljon ja varsinkin omatoimista työskentelyä. Mitään sosiaalista elämää mulla ei oo ollut koko viikkona, mutta onneksi perjantaina ja lauantaina näen kavereita :). Viime yön taas teki pitkäksi se, että ehdimme työparin kanssa tehdä todella paljon eri juttuja vuoron aikana. En tiedä, mistä sitä aikaa vaan koko ajan riitti.

Niin että eipä mulla muuta. Viikonloppua odotellessa.

(p.s. tänään en aio jaksaa pyöräillä töihin.)

Tämmöttis

Jos haluaa nähdä käytännössä syy-seuraus -suhteen, niin liukuhihnatyö on aika mainio paikka nähdä se. Siinä saattaa myös joskus hieman turhautua. Pahemmilta sähläilyiltä (*koputtaa puuta*) ollaan vielä vältytty, mutta olen mä kerran epähuomiossa ja tietämättömyyttäni saanut "pienen" sotkun aikaseksi ja sitä seurasi sitten myös pieni ruuhka.

Yötyö on mennyt ihan hyvin. Eilen en vaan pystynyt kunnolla nukkumaan, kun naapurin mummot ja mammat päätti jäädä juorumaan juuri mun oven eteen. Oli aika inhottavaa. Teatterista myös soitettiin aamulla, enkä tiiä kuinka olin herännyt siihen puheluun ja en muista kauheesti koko puhelusta mitään, mutta onneks kirjoitin asioita ylös. Eli ensi syksyn työsopimus kirjoitetaan maanantaina, jeah :D.

Päivät on välillä vähän sekaisin. Luulin eilen, että on jo keskiviikko, mutta eipä ollutkaan.

Sitä mä ihmettelen, että kuinka te ihmiset, jotka käytte joka päivä kahdeksan tunnin töissä, ehditte elämään? Ite kun en oo tehnyt tollaisia säännöllisen pituisia työpäiviä koskaan, en ole tajunnut, kuin vähän jää aikaa ja voimia elämiseen. Mä olen kahdeksan tuntia töissä, matkoihin menee noin kaksi tuntia yhteensä ja yritän nukkua ainakin yhdeksän tuntia, eli 8+2+9=19 -> 24-19=5 eli mulle jää vain viisi tuntia aikaa elää ja toteuttaa jotain asioita. Onneks ei oo kauheesti elämää.

Niin ja työmatkat oon tällä viikolla pyöräillyt. Ei siis mikään mahdoton homma tai matka (11,3 km)! Ainakin fyysinen kunto kasvaa ja se on hyvä, koska kunto on tosiaan päässyt rapistumaan.

Blup blup

Mä näin koko viime yön eli koko tän päivän unta öljyn pullottamisesta...

Nää on muuten hyviä.

Aamu - yö - ilta

Ensimmäinen työviikko on ohi ja toista innolla odotan alkavaksi. Ensi viikolla saan heti tulikasteen yövuoroon.

Viikko meni loppujen lopuksi yllättävän nopeasti. Perjantaina tajusin, kuinka paljon minulla onkin vielä opittavaa. Perusjutut menevät jo melko hyvin, huomioiden sen, että olen ollut töissä vasta viikon. Torstaina sattui ensimmäinen työtapaturma, kun aukaisin margariinipaketin ja oblaatti (se alumiiniläpyskä siinä kannen alla) viilsi sormeeni haavan. Eli ei siis oikeasti mikään työtapaturma :D.

Niin, miten margariinia sitten pakataan?
Otetaan rasia kauniiseen käteen, lusikoidaan siihen viivan asti sisälmyksiä, laitetaan oblaatti päälle ja kuumennetaan reunat kiinni purkkiin. Kansi päälle ja liukuhihnalle, jonka toisessa päässä seuraava työntekijä on taitellut laatikot ja pistää niitä purkkeja punnituksen jälkeen laatikoihin ja lopuksi lavalle pinoon.

No ei kai nyt sentään! :D

Oppia

Tänään ainakin opin, miten toimitaan, kun kone pysähtyy tai muuten vain kenkkuilee :). Päivä alkoi sopivasti sillä, ettemme edes päässeet koneelle, mille piti, kun siitä oli yöllä mennyt akseli rikki. Päivän tuloksena olikin sitten se, ettei tarvinnut käyttää käsirasvaa töitten jälkeen ollenkaan, kun Sunnuntain juoksevan rasvan pullot tykkäsivät täyttyä vähän liikaa ja niitä saikin sitten pyyhkiä niin paljon, että kädetkin tuli rasvattua samalla.

Muuta tapahtunutta: etikettinauha katkeili useamman kerran, kansia meni liian monta päällekkäin, kansia ei mennyt purkkien päälle ollenkaan, laatikot ruuhkautuivat, kun eivät osanneet kääntyä kuten yleensä osaavat, mustepullo pursusi käsille (ei mun kuitenkaan). Hmmm, osa näistä siis tapahtui hieman turhan usein... Koko kahdeksan tuntia oli nimittäin sellaista virheiden korjauksia, että tuntui ettei muuta ehtinyt tehdäkään. Toisaalta taas työpäivä meni tosi nopeasti. Tänään opin kyllä paljon.

Näin hauskaa meillä töissä. Ketään tuskin kiinnostaa.