Touko, Pupu, Einstein ja pullo

Toukon sijaan yöunivarustukseen kuuluu nykyään Touko, Pupu (vielä nimäemätön), Einstein (krokotiiliuniriepu) ja juomapullo. Ja ne samat kerätään kainaloon aamulla kun herätään :). Onneksi ne unohtuvat päivän aikana ja ilman niitä osataan elää. Tai en tiedä, mitä illoista tulisi ilman noita pehmoja. Onneksi ei tarvitse vieroittaa tai kokeilla. 

Päiväunille riittää helposti Touko ja pullo. Tosin mummilassa unet onnistuu ilman niitäkin. 

Parasta viihdettä :)

Väinö osaa nykyään myös kutittaa. "Kutikuti"-sanat tulee omalla tavalla, mutta tunnistettavasti. Tuntuu, että sanoja tulee lisää melkein joka päivä. Poppu=loppu, keitubaan=keinumaan ja leppä=lehmä. Myös frisbee on tullut pari kertaa tunnistettavasti, kutakuinkin "ibbii" tai vastaavaa. "Ei oo" on vakiovastaus melkein mihin vain. Leikitäänkin usein ulkona kioskia, jossa minä olen asiakas ja kysyn Väinö-myyjältä, mitä heillä on.

"Onko teillä leipää?"

"Ei oo."

"Onko teillä pikkuautoja?"

"Ei oo."

Ja niin edelleen. Hauskaa ainakin minun mielestäni. 

1,5-vuotis neuvolassa

Meillä on ihan mahtava neuvolan täti. Tänään käytettiin Väinö 1,5-vuotis neuvolalääkärissä. Se neuvolantäti oli taka-alalla niin kauan, kunnes hyökkäsi ottamaan salavihkaa Väinön päänympäryksen. No siitähän Väinö sitten suuttui ja itki koko loppuajan, kun otettiin pakolla pituus (86 cm!) ja paino (melkein 12 kg).  Neuvolantäti ei siis ottanut juurikaan kontaktia Väinöön ennen hyökkäystään. Ei ihme, että poika loukkaantui siitä. 

Olin odottanut, että neuvolassa kysytään, mitä lapsi jo osaa. 

"Osaako hän syödä itse?"

"Osaa."

"Syökö kaikkea?"

"Syö. Tai ainakin maistaa."

Muuta ei kysytty (paitsi että miten meillä on mennyt). Ei kysytty osaako pukea, käykö potalla, osaako juosta, mitä tykkää touhuta, tuleeko sanoja, montako hammasta, miten nukkuu tai muuta sellaista. En tiedä että hämmentyikö se lääkärikin siitä itkusta sitten niin paljon. Eipä se lääkäri ollut kauhean kiinnostunut edes siitä, että ollaan todettu (mitä todennäköisimmin), että Väinöllä on laktoosi-intoleranssi. 

Täksi kerraksi oli pitänyt myös täyttää lappu, missä kysyttiin arjen voimavaroja yms. Sitä ei käyty mitenkään läpi. 

Onneksi meillä menee hyvin. 

Töitä, töitä, lisää töitä

Työpaikalla on alkanut olemaan ihan ok. Ei enää ahdista joka päivä sinne mennä. Olen saanut oppia uusia työpisteitä ja sen mukana tehdä töitä ihmisten kanssa, jotka kommunikoivat. On hei kivaa puhua työasioistakin :). Olen kyllä kokenut melkoisen työyhteisön ja täytyy sanoa, että vanhoja työkavereita on ollut useasti ikävä. IKÄVÄ. 

Olen ollut nyt muutaman viikon samassa vuorossa esimiehen kanssa, jonka luulin inhonneen minua. Aikaisemmin siis olen ollut hänen alaisenaan vain tunnin päivästä. Nyt olen ymmärtänyt, että hänellä onkin todella iso luottamuspula työntekijöihin. Ensimmäisellä viikolla hän kyttäsi tekemisiäni. Tällä viikolla olen saanut tehdä vapaasti omia töitäni :). Hänkin on näköjään oppinut minusta sen, että osaan hommani. 

Sopimukseni piti loppua tähän viikkoon, mutta sainkin vielä muutaman viikon lisää. Samoja hommia, mutta pikku hiljaa kurkku vaihtuu punajuureksi. Toisipa syksy muutoksia näihin työkuvioihin. Aivoni kaipaavat enemmän ajattelutyötä!

Vaikka arki vaimona ei ole oikeastaan kummempaa kuin avovaimona, niin on silti ihanaa olla vaimo. Ja kun on vielä niin hieno aviomieskin :). Ja kun tuo Väinökin on kaikkine kiukutteluineen niin ihana. Onni on parasta pääomaa mitä ihmisellä voi olla! Tämän muistan aina muistuttaa itselleni, kun murehdin kaikesta muusta.

Ihana, rakas poikamme on ihan fiiliksissä kirjaimista. Ja tämä äiti on ihan fiiliksissä, kun poika väritti värityskirjasta pallon pallokuviot. Kaikki erikseen. 

Olen vaimo!

Tämä blogi on viettänyt hetken hiljaiseloa. Syynä ovat olleet työahdistus sekä hääkiireet. Nyt ovat molemmat toivottavasti takana päin!

Töissä aikaisemmin kirjoittamani tilanne äityi lopulta kiusaamiseksi. Niin minä sen ainakin koin. Minusta valehdeltiin esimiehelle ja muutenkin jätettiin puhumatta työasioita. Todella lapsellista ja liian pitkä tarina kerrottavaksi tässä blogissa. Ehkä myös liian yksityistä. Tosin niistä tapahtumista voisi kirjoittaa kirjan :D. Nyt on tilanne sinänsä parempi, ettei minun tarvitse olla enää samassa työvuorossa minua kiusanneen ihmisen kanssa. Hyvä niin. Viime viikolla oli pitkästä aikaa kivaa töissä!

Häiden suhteen pari viimeistä viikkoa oli ehkä jopa pienesti stressaavaa ("Ei sitten mitään stressiä näistä häistä."), sillä muutamia tärkeitä juttuja puuttui vielä viime päiville asti. Löysin itselleni pitkähihaisen pari päivää ennen häitä ja alushame valmistui - kuten "lupasin" - viimeisenä iltana. Onneksi siskoni oli silloin Väinön viihdyttäjänä, joten sain ommeltua hametta muutenkin kuin Väinön nukkumaan menon jälkeen. Hääpukuanikin piti pienentää hieman, sillä pyöräily töihin ja fyysinen työ tekivät 1,5 kuukaudessa vartalolle ihmeitä. Pukuni sain ompelijalta tietysti viimeisenä iltana.

Viime hetken jännitystä toi myös se, että ravintola, jonne olimme tehneet kabinettivarauksen ja pyytäneet etukäteen ruokalistaehdotuksia, teki törkeästi ja jätti ehdotukset lähettämättä lupauksista huolimatta. Pari iltaa aikaisemmin katsoimme ruokalistan ja lounasvaihtoehtoina oli jauhemaksapihvejä, peruna-kalavuokaa sekä kukkakaaligratiinia. Moikka! Peruttiin varaus ja mentiin Haraldiin syömään.

Mutta.
Saimme isännän kanssa toisemme perjantaina ja minusta tuli siis vaimo! Olin positiivisesti yllättynyt maistraatin vihkitilasta. Se oli kaunis kulmahuone, jossa oli kynttilät ja orkidea koristeena. Vihkitoimitus oli lyhyt, vain muutaman minuutin mittainen. Sopi minulle! Hulluja ovat ne, jotka seisovat kirkossa puolikin tuntia (vai mitä se vihkiminen siellä kestää) kuunnellen kaikennäköistä löpinää, kun kerran maistraatissa on kiteytetty tärkeät asiat muutamaan lauseeseen. Olisihan siihen saanut jotain henkilökohtaistakin lisää, mutta me ei haluttu. Onneksi en hankkinut morsiuskimppua, sillä se olisi kyllä ollut turha. Sen sijaan hankin hiuksiin inkaliljoja. Oli niissä kyllä melkoinen kiinnittäminen, kun itse tein kampauksen (se onkin sitten ihan oma juttunsa, millainen se kampaus oli ja millainen siitä piti tulla). Toisaalta taas sain niillä peitettyä ammattitaidottomuuteni kampauksen suhteen :).

Vihkimisen jälkeen joimme kuohuviinit (Asti Ganciaa tietenkin!) Aurajoen rannassa. Se oli minulle ehkä jonkin asteinen pakkomielle. Onneksi saimme siihen mahdollisuuden ja ilma oli mitä loistavin siihen! Vieraat yllättivät saippuakuplasateella juurikin jokirannassa :). Lounaan jälkeen herkuttelimme anoppilassa kakkua ja vietimme leppoisasti iltaa ulkona istuen lämpöisessä elokuisessa ilmassa. Loppuillasta menimme vielä Vaakahuoneelle, missä piti olla jazzia, mutta saimmekin kuulla livenä Karibian rytmejä. Häätanssikin tuli tanssittua.

Sitten se sormus. Tuli kuitenkin 7 kertaa bling bling :). Simppeli, mutta kaunis ja sädehtivä muisto ihanasta päivästä. Ja eihän se muuten ollutkaan mistään ketjuliikkeestä, kuten luulin :).

Bling bling 

Tänään sain jo harjoitella uusia nimikirjaimia. Ei mennyt kuin kerran pieleen :).

Minä poljen, sinä ohjaat!

Saimme vihdoin ja viimein ostettua ja laitettua kiinnin PYÖRÄNISTUIMEN Väinölle. Väinö on ollut ihan fiiliksistä jo pelkästä kypärästä ja voi että, kuinka paljon hän tykkää olla kyydissä. Meidän oli tarkoitus laittaa istuin kiinni keltaiseen Tunturi Saintiini, mutta pyörä on huollon tarpeessa ja tarakkakin oli loppujen lopuksi liian leveä. Kiinnitimme sen sitten minun pyörääni. Näissä nykyajan istuimissa on se kätevä puoli, että sen saa tosi nopeasti irti, jos ei vähään aikaan tarvii. Lisää rompetta sisälle!

Kypärän fiilistelyä

Eka kerta.

Avaimet kiinnostaa suunnattomasti.

Käytiin Väinön kanssa yksi aamu vähän heittelemässä frisbeetä, kun en ollut pitkään aikaan päässyt viheriölle. No kävi kivasti niin, että Väinö kakkasi reissun aikana. Onneksi äidin vaisto oli otattanut mukaan puhtaan vaipan ja tarkoituksena oli muutenkin tehdä kauppareissu.

Tyyli hallussa.

Näistä ei enää päästä ohi.
Katsotkaa tätä onnellista ilmettä!

Eräänä aamuna Väinölle pieni ongelma ja suuri kiukku. Hän keksi leikkiä pitkästä aikaa marakasseilla. Jostain syystä hän sitten tunki toisen niistä subwoofferiin (mitenköhän sekin kirjoitetaan :) ) ja sellaista puntin muotoista marakassia ei sitten ollutkaan niin helppo sieltä pois saada. Väinön käsi kyllä mahtui reijästä sisälle, mutta minun ei. Kuvassa hän yrittää saada marakassia pois ja samalla itkee... Lopulta sain sen sitten wokkaustikuilla oikeaan asentoon ja reijän reunalle ja pois. Aiemmin tuolta on noukittu Lego-eläimiä.

Pallomeri on kiva!

Siskoni kävi vierailulla ja toi Väinölle sählymailan ja pallot. Tää alkaa pikku hiljaa sujua :)

Enää kaksi viikkoa häihin ja jonkin verran on to do -listaa jäljellä. Tuntuu, että sitä mukaan kun sieltä ruksii asioita pois, uusia pieniä tulee lisää. Suurimmat jutut on onneksi hoidettu! Tosin mun pitäis vielä ommella mekkooni alushame (sanoinhan, että se jää kuitenkin viimeiseen iltaan...). Ihanan arvaamattoman työni takia, mun oli pakko saada myös tietooni polttariviikonloppuni, sillä tällä viikolla olen ollut yövuorossa ja se kestää lauantaiaamuun klo 07. Toisaalta se helpotti oloani kovasti. Helpompi suunnitella nämä viimeiset viikot tehokkaasti :).

Heittoklinikalla

Turussa pelataan tänä viikonloppuna MM-kisojen esikisat ja tulossa on kovia maailmanluokan fribaajia. Naisten maailmanmestari Valarie Jenkins piti naisille heittoklinikan eilen ja olihan sinne päästävä, vaikken vielä mitenkään hypetä ketään heittäjää :). Ainutlaatuinen tilaisuus kuitenkin ja ihan hyviä vinkkejä tuli. Ehkä nyt uskallan jo ottaa vähän askelia heittoon. Tuli sen verran hyvät ohjeet askellukseen.

Nimmarit piti tietysti saada. Roadrunner on ensimmäinen draiverini ja lempikiekkoni edelleen. 

Työn harmituksia

Voi voi. Mitähän sitä uskaltaa kirjoittaa. Neljäs viikko töissä lähti tänään käyntiin. Olen ollut oma-aloitteinen ja ahkera ja oppinut nopeasti uudet hommat. Työhön perehdyttäminen on ollut melko olematonta. "Kysyt sitten, jos tulee jotain kysyttävää." No, minähän olen kysynyt, mutta kielimuurin takia jotkut työntekijät eivät ymmärrä kysymyksiäni ja toisinaan kysyn liian vaikeita, ettei ne suomenkieliset osaa vastata...

Viikko sitten opettelin kansikoneen käyttöä ja opastaja opasti minua kuin teini-ikäistä. "Nyt kun sä otat näistä purkeista näitä painoja, niin laitat purkin vaa'alle, katot mitä se painaa ja sitten kirjaat sen ylös ja teet näille muille saman." Lisäksi hän tytötteli ja puhutteli muutenkin kuin en osaisi mitään. Oli TODELLA turhauttavaa. Opin nopeasti ja lopulta sanoin, että olen kyllä ollut monta kesää tehtaassa töissä. Todennäköisesti tiedän niistä koneista ja linjoista enemmän kuin kyseinen työntekijä... Toinen työntekijä sanoikin minulle, että hyvä kun olen ollut pari päivää töissä ja osaan jo toimia tietyissä tilanteissa paremmin kuin vakituiset työntekijät.

Tänään sitten olin samalla linjalla täyttökoneella ja samainen kansikoneen käyttäjä oli "työparini". Hän sanoi edeltävällä viikolla, että kansikoneen ja täyttökoneen käyttäjät tekevät yhteistyötä. Tässä esimerkki hänen käsityksestään yhteistyöstä. Hän kävi minun nappuloillani ja kysyin, etsiikö hän jotain. "En." Hetken kuluttua hän tulee siihen ohjauspöydän luokse ja huutaa minulle, etten saa koskea yhteen nappiin ollenkaan, sillä uuni ei vedä purkkeja tarpeeksi nopeasti. Hän oli käynyt sormeilemassa tuotteen syötön säätönappia, eikä ollut kertonut siitä minulle (vaikka tavallaan kysyin). Ja ne nappulat eivät hänen työtehtäväänsä kuulu ollenkaan. En voinut siis tietää, mitä hänen päässään liikkuu ja olin pistänyt vähän lisää vauhtia, kun hommat toimi hyvin. Kun linjaesimies tuli tauottamaan häntä, selvisi, että kansinainen oli soittanut linjaesimiehelle, että mistä sitä tuotteen tuloa oikein säädetään. Ei siis kysynyt minulta ollenkaan! Luuli kai etten tiedä. Olen noviisi. Tai vajakki. Pitää minua tyhmänä. Olin kuitenkin siinä koneella ensimmäistä päivää, mutta viime viikolla vastaavalla koneella koko viikon toisella linjalla... Olisin tiennyt. Mä kyllä luulen, että yksi toinen esimies pitää mua myöskin tyhmänä. Kiva. Olenhan ensimmäistä kesää siellä töissä, enkä voi tietää mitään. Eihän minulla ole aivoja eikä maalaisjärkeä. Voi jestas! Todella rankkaa henkisesti. Joku päivä minun on varmaan pakko läväyttää se insinöörikortti pöytään.

Näiden lisäksi kansinainen haukkui minulle aikaisemmin muut vuorossa olevat työntekijät ja syytti muita, jos itse mokasi.

Minulla ei ole sille naiselle enää mitään sanottavaa. Sanon jos on pakko.

Onneksi en saanut sieltä esimiespaikkaa. En olisi halunnut, että joku huutaa minulle selkäni takana: "Haista vittu, saatana!"