lauantai 13. marraskuuta 2010

Marraskuuta

Käytiin viime viikonloppua Helsingissä DigiExpo yms -messuilla. Yms siksi, että samaan aikaan messuhallissa oli myös HifiExpo, SkiExpo, BoardExpo sekä lätkä&säbä expo. Oli kyllä ihan mielettömän paljon porukkaan. Autojonossakin jonotettiin puoli tuntia ja toiset puoli tuntia ovella lippuja. Ei siellä sitten kauhean kauaa viihdyttykään. Minä ja ihmismassat... en tykkää vieläkään.



XBox360:n kinectiä ollaan toivottu joululahjaksi :) Se on liiketunnistin, eikä enää sen kanssa pelattaviin peleihin tarvitse ohjainta. Odotetaan innolla!

Käytiin syömässä tosi hyvää nepalilaista ruokaa Annankadulla ja mä kävin kans Ateneumissa kuluttamassa aikaa, kun Lauri tapasi ystäväänsä. Oli ihan mielettömän hienoja valokuvia Eino Mäkiseltä.


Hänen valokuvansa olivat 30-40 -luvuilta ja aiheeltaan suurin osa liittyi kaskenpolttoon, heinäntekoon, pitsin nypläyksenn yms. Samoista aiheista oli myös videopätkiä, joita katselin mielenkiintoisena. Siinä saikin ajan hyvin kulumaan. :D

Torstaina loppui koulussa yksi hyvin työllistävä kurssi tenttiin (oli ryhmätyötä ja labroja ja selkkareita...). Illalla alkoi yhtäkkiä kurkkukipu ja seuraavana aamuna sitten nousi kuume. Kävin ihan terveyskeskuksessa ja multa otettiin nieluviljely, kun olin ihan varma, että se on taas angiina tulossa. No ei ollut onneksi. Kuume kuitenkin nousi 38,8 asteeseen, mutta onneks kurkkukipu ei sitten äitynyt kovin pahaksi. Mutta inhottavalta se vieläkin tuntuu. Kuume on onneksi laskenut, mutta oon kyllä Buranaakin syönyt. Olen ihan varma, että taudin laukaisi tuo kurssin loppu. Ehkä mulla mukamas oli jotain stressiä vaikka en ole itse sitä mieltä.

Maanantaina olin töissä opinnäytetyön merkeissä ja olin ajatellut, että perjantaina kirjoittelisin sitä tarkemmin, mutta enhän mä sitten siinä kuumeessa mitään pystynyt tekemään.

Oltiin myös viikolla pohdittu, että jos tänään tehtäisiin itse hampurilaisia ja luulin vielä eilen, etten pystyisi niitä syömään, mutta onneksi sitä angiina ei kuitenkaan tullut :). Tehtiin hamppareita: itse leivottiin sämpylät ja valmistettiin pihvit ja mä tein vielä valkosipulimajoneesia, mitä en olisi ikinä uskonut tekeväni (varioin hieman mausteita: lisäkin paprikajauhetta ja valkopippuria). Se tosin ei rakenteeltaan onnistunut kunnolla, koska valmistin sen sauvasekoittimella, jolloin öljynoron sekoittuminen ei oikein onnistunut. Hyvää tuli kuitenkin (sanon minä, joka ei ennen voinut sietää mitään majoneesia...). Laitoin vielä tupla valkosipulit. Se kun tunnetusti estää mikrobien kasvun. Luonnon lääkettä.

Ai niin. Olen jatkanut neulomistakin. Siihen on jäänyt ihan koukkuun... Kuvia ei voikaan laittaa, kun joululahjat on tänä vuonna pehmeitä ;)

maanantai 1. marraskuuta 2010

Pacman-lapaset

Isoveli-langasta syntyi melko nopeasti lämpimänoloiset lapaset isännälle Pacman-kuvioinnilla :) Koska lankaa jäi yli, oli pakko neuloa toisetkin lapaset. Täytyy tosin käydä ostamassa lisää lankaa, kun muuten tulee peukuttomat lapaset...

Pacmanit.


sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Käsitöitä

Olen nyt ihan hurahtanut neulomiseen! Vauvan villahaalarin jälkeen syntyi sääristimet ja lyhytvartiset villasukat. Ja neulonta vain jatkuu...

Näistä tuli hieman isot, kun ei ollut ohjeenmukaista lankaa eikä puikkoja, niin tein varmuuden vuoksi sitten koon 38. Olisin voinut tehdä sen 37. Ohje löytyy Garnstudion sivuilta. En ole juurikaan tehnyt palmikoita, niin on hauska opetella tekemään niitä. Niiden kanssa kerrosten laskeminen on kyllä hankalaa.

Viikonloppu on mennyt kivasti myös kankaanpainamisen parissa. Aikamoista opettelua se on vielä. Olisi kiva tietää, kuinka sen voisi tehdä yksinkertaisemmin. Tosin tein monta eri kuvaa kerralla, joissa oli useita värejä, joten ehkä se ei olekaan yksinkertaista. Kuvanottohetkellä kangas ei ollut suorassa ja tämä blogin kirjoitusohjelma myös litistää tuota kuvaa horisontaalisti, niin tuo näyttää hieman omituiselta.


Onko joku tomaatteja vailla? :D Täytyy kehitellä jotain tomaattiruokaa, mitä isäntäkin syö...

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

El Nature Shoes

Löysin ihan täydelliset kengät talveksi. El Naturalista N97 IGGDRASIL, tosin ruskeana. Kokeilin noita Aleksi 13:ssa ja ne oli ihan jumalalliset! Hintakin oli jumalallinen: 150 €.


Sitten etsin nuo netistä ja löysin samaiselta valmistajalta myös kevääksi kengät.

El Naturalista N275 cuerp tech. Siis noitten kenkien pohjat on ihan mielettömiä. Haaveeksi taitavat kuitenkin jäädä.

Neulontakärpänen

Syksyn saldo: neule (tosin vielä ilman nappeja, joten kuvaa ei ole vielä otettu), lapaset (jotka syntyivät, kun kaverille piti opettaa miten lapaset neulotaan) ja vauvan villapuku isännän siskon pojalle. Siitä piti tulla ristiäislahja, mutta se ei ihan ehtinyt ristiäisiin. Ei kuitenkaan mennyt kuin kaksi päivää yli :). Mietin, että kyllähän sellaisen pienen puvun tekee nopeasti, mutta aina oikein -neulos ei syntynytkään niin nopeasti kuin oli tarkoitus. Kaikesta huolimatta yritys oli kova.

Ja yhden lapasen saa valmiiksi kolmessa tunnissa.

Lapaset syntyivät viime viikolla, pipo viime syksynä. Sama Novitan Nalle-lanka kummassakin, mutta pipossa on lisäksi yhtäaikaa neulottua Seitsemää veljestä. Lämmin pipo.

Lankana Novitan Wool

 Puunapit ja söpö nallemerkki :)
Jos vaikka pian saisi siihen neuleeseen ne napit... Seuraavaksi vuorossa säärystimet. Sitten ehkä itselleni pitkät koristeelliset villasukat tai varrettomat villasukat.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Seula

Tänään askarteluharrastus meni askeleen eteenpäin, kun kävin ostamassa pienen seulan kankaanpainantaa varten. Ensimmäiseksi valmistui 6 t-paitaa koulukavereille huomiseen IOP-tapahtumaan (Insinööriopiskelijoiden päivät). Aika jees. Seuraavaksi painetaan sitten ne joululahjajutut :D. Tänä vuonna kaikki saa samanlaiset joululahjat. Mietin vain, että kuinka pitkälle mun pikkuseula oikein riittää. En viitsinyt heti alkuun ostaa isompaa, kun ei ollut isoja kuvia mielessä.

Olen suunnitellut myös taulunmaalausta. Mahtaakohan siitä tulla mitään :) Ideat on kaikki jo päässä ja paperilla. Enää puuttuu väri(t)/maali(t), kangas ja puukehikko, mihin sen kankaan voi sitten virittää. Maalauksesta tulee iso.

Neuletakkikin on nappeja vaille valmis. Hieman ärsytti lopputuloksessa hihojen saumat. Olisi pitänyt tehdä lisäykset hieman eritavalla, sillä niistä jäi pienet reiät :/. Mutta hieno siitä tuli! Kuvia sitten, kun se on kunnolla valmis.

lauantai 2. lokakuuta 2010

Maillardin reaktio

Käykääpä katsomassa tuolta reseptipuolelta paria uutta reseptiä!

Tein tänään amerikkalaista omenapiirakkaa (saatiin pari muovipussillista omenoita, niin pakkohan niistä on leipoa) ja ai että tuli hyvää! Oon jo kauan haaveillut sellaisen tekemisestä. Samalla kokeilin, miten kerman voi korvata rasvattomalla maidolla ja rypsiöljyllä. Ihan hyvin näköjään :D. Kun maitoa ja öljyä (2:1) ravistaa kovasti kannellisessa pienessä purkissa, niin rasva sekoittuu sinne maidon joukkoon oikein hyvin. Ja rasvaprosentiksikin tuli melkein sama kuin kermalla. Tuossa ohjeessahan kerman ja sokerin tarkoituksena on tuottaa ruskea pinta piirakalle. Tapahtuu niin sanottu Maillardin reaktio, jossa aminohapot (proteiineista) ja hiilihydraatiti (sokerista) reagoivat keskenään tarpeeksi korkeassa lämpötilassa synnyttäen maku- ja hajuaineita. Sen takia leivänkin paras ja maukkain osa on ehdottomasti kuori ja merimiespadassa ne rapsakat perunat on ihan herkkua.

Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...