keskiviikko 4. elokuuta 2010

Petos lautasellako?

Olin pitkään haaveillut kirjan Petos lautasella (Mats-Erik Nilsson, WSOY 2008) lukemisesta, sillä se vaikutti mielenkiintoiselta ja oli saanut hyvät arvostelut. Löysin sen lopulta kirjakaupasta, kirjastossa se oli aina lainattuna.

Ensimmäisenä kirjassa ärsytti suunnattomasti suomennus (Tuulikki Valta). Huonot ja epäloogiset lauseet vaikeuttivat lukemista ja välillä piti lukea jokin kohta useaan otteeseen, että ymmärsi, mitä siinä oikein haluttiin sanoa. Kokonaisuudessaan sisältö oli hyvin pinnallista ja jopa provosoivaa. Kirjoittaja, joka on toimittaja, oli selvästi saanut shokin huomatessaan, että hänen pistaasijäätelössään onkin pinaattia väriaineena. Sen pohjalta oli syntynyt laajahko tutkielma erilaisten ruoka-aineiden sisällöstä ja katkeran oloinen kirja aiheesta: voimmeko enää syödä mitään tuotteita, koska niissä on niin paljon muuta kuin ehtaa tavaraa ja meitä vain huijataan. Pinnalliseksi tekstin tekee se, ettei kirjailija ole juuri ottanut kantaa yhteiskuntamuutokseen ja siihen, kuinka elämäntapamme ovat muuttuneet. Kuluttajat vaativat koko ajan lisää tuotteita, joita on helppo valmistaa arjen kiireiden keskellä. Ei ole mukamas enää aikaa valmistaa ruokaa kotona kuin aikaisemmin.

Vielä mitä, huijataanko meitä kuluttajia? Kaikissa ruoissa on raaka-aineluettelo ja raaka-aineet on merkitty siihen paljousjärjestyksessä. Jos osaa lukea ja näkee sen vaivan, niin osaa ostaa ruokaa, jossa ei ole paljoa lisäaineita (jos niin haluaa). Kirjoittajalla ei selvistikään ollu minkäänlaista käsitystä elintarvikeprosessitekniikasta, minkä handlaaminen olisi ehkä tuonut kirjaan toisenlaisen sävyn. Onneksi kirjoittaja sentään muisti mainita, että loppujen lopuksi hän on itse vastuusta siitä ruosta, mitä perheelleen kaupasta kantaa.

Toinen, mikä herätti itsessäni hieman kummastusta, oli Me-lehdessä (sivu 34) ollut kysymys kuluttajalta. Kiteytettynä hän ihmetteli katkerana, miksi nykyään melkein jokaisessa tuotteessa lukee laktoositon, hyla tai gluteiiniton ja mitä normaali, vatsavaivaton ihminen voi enää syödä. LähiSiwastakaan kun ei saa enää normaaleja tuotteita. Suosittelen niille, jotka kauhistelevat samoja asioita, että ottavat asioista selvää. Esimerkiksi kypsytetyn juuston (esim. Emmetal) valmistuksessa - kuten vastauksessa sanotaan - kypsymisen aikana juustossa olevat mikrobit käyttävät kaiken laktoosin ravinnoksi, jolloin juustossa ei ole laktoosia. Esimerkiksi raejuusto ei ole kypsytetty, joten siitä voidaan tehdä nykytekniikalla molempia versioita. Kysyjä oli kauhisteli myös, että Ruispuikuloissakin lukee laktoositon. Onko se sitten pahasta? Apua! Ei ihme, että Valion nettisivuilla lukee, että laktoosittomien tuotteiden käyttö ei aiheuta laktoosi-intoleranssia.

5 kommenttia:

Kohtuullinen kirjoitti...

:) Ihanaa, kun jotkut on ihan hysteerisiä moisista asioista. Mutta toisaalta, ei heitä voi siitä syyttää, kun ei tuollaisia kukaan opeta ja koko ajan tekniikka kehittyy ja sitä myötä sitten informaatio lisääntyy. Mistäs normaali kuluttaja vois tietää, että laktoosi voi hävitä myös "itsestään" jostain tuotteesta.. Onhan sitten ennenvanhaankin varmaan ollut paljon esim. laktoosittomia tuotteita, mutta sitä ei ole vaan osattu ihmisille kertoa.

Kohtuullinen kirjoitti...

Tulipa muuten mieleeni kysymys, joka on askarruttanut mua jo pidemmän aikaa. Miksi "kaikki" hyla- tai laktoosittomat jogurtit on rasvattomia tai vähärasvaisia? Mä haluaisin syödä rasvaisia...

Kaisa kirjoitti...

Hyvä kysymys. Kai ne haluaa pistää kaksi hyvää asiaa yhteen. Joista toi vähärasvaisuus ei oo mun mielestä hyvä :D

Näin pikakatselulla on niitäkin, missä on normaali rasvaprosentti. Valiolla ainakin laktoosittomat banaani ja lakka-omena sekä -30 % vähemmän sokeria sisältävät maut. Ingmanilla ainakin Kalinkat ja Ihanat.

Kaisa kirjoitti...

Ja Ingmannin luonnonjogurtti. Se on hyvää, kun laittaa sekaan marjoja tai mehukeittoa :)

Anonyymi kirjoitti...

Historiallinen katsaus: Eipä ollut ennen laktoosittomia tuotteita, eikä vatsoja väännellyt, koska maitoa ei käsitelty niin paljon kuin nykyään. Laktoosi-intoleranssini todettiin 1975 ja se oli silloin ihan lääketieteessäkin uusi juttu. Itku pääsi muutaman kerran, kun kaupasta ei löytynyt kuin ruisleipää, jossa ei olut maitoa (osassa niissäkin oli, toiset herkuttelivat sämpylöillä ja pullalla ja jäätelöllä, meikä ei löytänyt edes keksejä, kaikissa maitojauhetta). 1980-luvulla apteekista sai tippoja, joilla tavallinen maito käsiteltiin (eli maitosokeri pilkottiin), tällainen maito säilyi vaivaiset pari päivää jääkapissa. Sitten koitti onnen päivät, kun kauppoihin ilmestyi hyla/into-maitoa ja se maksoi "maltaita". Ihmiset eivät raaskineet sitä osta, vaan joivat vettä. Sitten tuli hyla-piimä, pikku annospikareissa hyla-jäätelöä ja jugurtteja. Nyt elämme todella uutta aikaa erityisruokavalioiden suhteen - kiitos siitä elintarviketekniikan! Mutta toisaalta, aikoihin on eletty, jos ihmisille tarvitsee selittää, ettei hyla-tuotteista tule laktoosi-intoleranssia...

Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...