torstai 18. helmikuuta 2010

Luovuuton

Haluaisin taas kirjoittaa runoja. Kaivoin runokirjani ja kynän esille, ja aukaisin tyhjän sivun. Mitään ei tullut. Onnellisuus ja luovuus eivät tunnu mahtuvan samaan hetkeen. On paljon helpompi kirjoittaa ahdistuksesta, epätoivosta, kaipuusta, vihasta yms. Nyt tuntuu, ettei sisällä ole mitään sanoja tai mitään fiiliksiä. Tai on, muttei sellaisia, joiden käsittely kaipaisi kirjallista  käsittelyä.

Mietin, että tällä hetkellä oikeastaan kaikki realistiset unelmani ovat totta. Uudet unelmat tarvitsevatkin enemmän sitoutumsita ja vastuuta. Elämä ei siis ole kovinkaan "jännää", mutta varmaan tällainen tasaisuus ja turvallisuuskin on ihan hyväksi :D.

Haluaisin kyllä uuden harrastuksen :) Voisin vaikka ottaa käyttöön tuon veljeltä lainassa olevan Canon Eosin, josko vaikka jotain kuvia saisi napsittua. Mulla vain ei tunnu olevan kauheasti pitkäjänteisyyttä valokuvaamiseen, mutta voihan sitä kokeilla :)

3 kommenttia:

Kohtuullinen kirjoitti...

Mä olen kokenut ihan samaa, että hyvästä olotilasta on vaikea kirjoittaa ja toisaalta siitä on myös vaikea nauttia. Eli jos ei ole aivan onnensa kukkuloilla (esim. lottovoiton takia) tms. niin ei sitä tasaista onnellisuutta muista oikein arvostaa. Ehkä just siks, että se ei ole niin jännää ja jos ei ole mitään odotettavaa, vaan kaikki on just käsillä siinä ja nyt. Mut yritetään. :D

Anonyymi kirjoitti...

se tasaisuus ja turvallisuus on sitä oikeeta elämää ja onnea! sitä kaikki etsii ja haluaa, mutta kuka osaa ottaa sen vastaan ja vielä nauttia siitä, se on taitolaji,mut ikä on siinä eduksi.

Kaisa kirjoitti...

Kyllähän tästä osaa nauttia. Jännää on se, että tää olotila on nyt vasta ekaa kertaa elämässä. Oikeesti.

Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...