Kiroulua ja hampaitten kiristelyä

Yritin eilen tehdä tanssituntia huomiseksi. Se on edelleen erittäin kesken eikä mua jaksaisi kiinnostaa pätkääkään. Argh! Ehkei tuo tanssinopettaminen ole mun juttu ollenkaan. Lavalla oli kivaa, mutta opettaminen... puuh.

en enää halua
musta ei ole tähän enää
mun luovuus on unholassa eikä se oo sieltä yli kahden vuoden jälkeen tullut takaisin ja tuskin koskaan tuleekaan
tätä en halua
minusta tulee insinööri perkele!
onneks vaihdoin alaa

Ja tää on vasta eka niistä kolmesta tunnista mitä olen tänä syksynä luvannut pitää.

EDIT

Mut hei, sain tietää, että tunnille oli hurja osallistajamäärä - yksi vaivainen ilmoittautuja - niin ei tarvii enää stressata. En aio yksityisopetusta pitää.

Suklaafondant

Uuh. Tätä kannattaa kokeilla!

Karkiton syyskuu on onnistunut loistavasti. Pari kertaa olen nähnyt unia, että olen syönyt karkkia enkä ole tajunnut lakkoani :D. Ei enää kovin montaa päivää jäljellä, mutta eipä kyllä tee karkkia juurikaan mieli. Lähdetään vielä ensimmäinen päivä laivalle, joten saa nähdä olenko siellä kunnon sokerihumalassa XD.

intialaista

Turusta on löytynyt mun ja Laurin "uusi" lempiravintola, joka kyllä saa lohkon meidän opiskelijabudjeteista ehkä vähän liiankin usein :D. Onneksi ravintolassa on sentään opiskelija-alennus.

Delhi Darbar

Suosittelen erittäin lämpimästi kaikille täällä päin asuville. Ja ennakkoluuloisille tiedoksi: intialaisesta ravintolasta saa myös ruokaa, joka ei ole kovinkaan tulista.

Lihakset

En ole kuntoilut yli kuukauteen ja nyt alan tuntea sen vaikutukset. Tauti on toivottavasti selätetty, mutta vielä on hieman pipi olo. Pahinta on nyt se, kuinka tunnen lihasvoiman lähtevän lihaksista. Se tuntuu aina yhtä epämiellyttävältä, vähän samalta kuin teini-iän kasvukivut. Pikku hiljaa voisin jälleen aloittaa liikkumisen, ettei ihan pääse löystymään ja lihomaan.

Aloitin kuun alussa kuukauden karkkilakon ja se on ainakin tähän mennessä vielä pitänyt. Tarkoituksena on vähentää sokeriaddiktiota ja säästää hampaita. Tosin on tullut kyllä leivottua herkkunälkään, mutta kyllä niitä leipomuksia vähemmän kuluu kuin karkkia.

Uusi tukka

Sain vihdoinkin uuden tukan! Johan sitä oli koko kesä odoteltu. En viittinyt sitä kuitenkaan laittaa kesällä uuteen kuosiin, sillä se olisi kuitenkin ollut 40 tuntia viikosta myssyn alla piilossa ja lättänässä. Väri olisi voinut olla oranssimpi, mutta yllätys, ettei kampaaja suostunut värinpoistoon, kun sanoin että haluan kasvattaa hiuksia. En tiedä, onko tuo mallikaan nyt sitten enää sellainen, että siitä kauhean nopeasti mitään pitkää tukkaa kasvattaa, mutta tulipahan siihen ainakin kaipaamaani muutosta.

Samsung vs Nokia

Ai niin, ostin uuden puhelimen. Tai tilasin, sillä netistä sen sai melkolailla halvemmalla. Olin koko kesän etsinyt uutta Nokiaan, mutten löytänyt mieluisaa. Vaihdan siis merkkiä Samsungiin. Nykyisin on muuten muotia, että puhelinliittymäliikkeissä puhelimet on hinnoiteltu idioottimaisesti. Esimerkiksi, jos olet DNA:n asiakas, voit tehdä liittymään 24 kuukauden sopimuksen ja saat puhelimen noin 50 euroa halvemmalla. Se ei siis ole kytkypuhelin, vain liittymää ei voi vaihtaa. Tai voi, mutta sitten pitää ottaa uusi numerokin. Ja sitten on tietysti ne kytkypuhelimet, mutta niiden hintoja en halunnut edes katsoa.

Tein tänään koulussa aika mielenkiintoisen huomion. Meidän vuosikurssin opiskelijat ovat aika hiljaisia, eikä tunnilla kovinkaan moni ole äänessä - jos ei omia jutusteluja oteta huomioon. Meillä on kaksi miesopettajaa, jotka kumpikin yrittää saada tuntiensa aikana edes jotain keskustelua aikaiseksi. He kyselevät ja joskus joku vastaa (aika useasti minä tai muutama muu opiskelukaveri). Tänään huomasin sellaisen piirteen heissä molemmissa, että kun joku opiskelija ottaa kantaa tai sanoo jotain - yleensä tämä tulee esiin, jos opettaja ei ole kysynyt mitään vaan oppilas puhuu oma-alotteisesti - niin opettaja vastaa siihen lähes aina hyökkäävästi takaisin. Tänään toinen opettajista vastasi useasti suoraan sanoen jopa vittuillen. Eikä se yleensä riitä. Tavaksi on näköjään tullut myös se, että opettaja ottaa asian hetken päästä tai seuraavalla tunnilla uudelleen esille. Mitä luulette, kannustaako tämä jo ennestään hiljaisia opiskelijoita sanomaan mielipiteitä tai omia näkemyksiään tai oikeita/vääriä vastauksia yleisesti luokassa. Ei taida. Minäpä taidan jutella tästä asiasta jonkun kanssa. Aikuisia tässä ollaan kaikki. Toiset enemmän, toiset vähemmän.

Antibiootit alkavat pikkuhiljaa parantamaan vointia! Kävelin tänään melkein kolme tuntia kaupungilla, eikä keuhkoihin sattunut paljon yhtään.

Saisinko uuden istumapaikan, kiitos!

En usko, että olisin eläissäni myöhästynyt junasta. Nytpä sain kokea senkin.

Oon jo hetken aikaa suosinut kotikoti-reissuilla linja-autoa, koska se kulkee suoraan, eikä tarvitse suorittaa vaihto-operaatioita ja sillä pääsee "melkein" porukoiden kotiovelle asti. Maanantaina päätin kuitenkin tulla Lahdesta Turkuun junalla pitkästä aikaa - onhan junissa nykyään PC-pistokkeet ja mulla oli yksi raportti kesken, jonka palautuspäivä sattui olemaan juurikin se samainen maanantai. Matka alkoi "hyvin": juna oli jo laiturille tullessaan 10 minuuttia myöhässä. Junan vaihtoaika Pasilassa oli 15 minuuttia, joten ajattelin, että ehdin varmasti Turun-junaan. Pasilassa ilmoitettiinkin sitten, että junamme olikin jo 15 minuuttia myöhässä ja että Turkuun menevä juna odottaa meitä. Odotti kyllä, mutta olin melkein viimeisessä vainussa ja liukuportaissa mun edessä oli mies, jonka laukku oli juuri liukuportaitten levyinen, enkä voinut sitä ohittaa. Kun saavuin pienin juoksuaskelin uudelle laiturille, junan perä oli kosketuksen päässä, kun se lähti liikkeelle. Oli vain energian hukkausta juosta se kiinni ovelle asti ja todeta, ettei se odota. Kävelin suoraan lipunmyyntiin, selitin puuskuttaen tilanteen ja sain onneksi uuden paikan tunnin päästä lähtevään junaan (jihaa: tunti Pasilassa tekemättä ei mitään). En muuten ollut ainut matkustaja, joka ei ehtinyt siihen junaan. Kun sitten vihdoin ja viimein elämän pituinen tunti oli kulunut ja toinen juna saapui ja konduktööri sen mukana, joudun selittämään juurta jaksaen tilanteeni. Tietysti. Ja näyttämään uuden istumapaikkatositteen.

Eikä fiilistä parantanut se, että keuhkot tuntuivat taas iljettäviltä pienen juoksupyrähdyksen jälkeen. Tänään sain vihdoinkin raahattua itseni lääkärille ja keuhko-ongelma selvisi keuhkoputkentulehdukseksi. Se oli ilmeisesti jyllännyt mun keuhkoissa jo melkein neljä viikkoa. Silloin oireet alkoivat, tosin hieman erilaisina ja lievempinä.

Täytyypi vielä mainita ammattitaitoinen terkkari, jonka luona ensin aamulla kävin, koska sen luo pääsee ilman ajanvarausta. Se, mitä sen kanssa käydyistä keskusteluista jäi mieleen oli: "Ei se varmaan oo mitään vakavaa, mutta mä varaan sulle kuitenkin lääkäriajan. Onhan kyse sentään keuhoista." Onneksi oli kyse kuehkoista?

Ei mitään uutta, ei mitään ihmeellistä.

Työt on nyt tältä vuodelta ohi ja arki koulussa alkanut. Mitä tunteita tämä minussa herättää? Ihan hyviä. Olin aika innoissani tänään koulusta ja koulussa.

Lupasin, että pidän karkittoman syyskuun, koska ostan ja syön niin paljon karkkia, että alan olla jo sokeririippuvainen. Maanantaina alkoi ja nyt on vasta keskiviikko ja tekee niiiin paljon mieli jotain hyvää. Tää alku on kyllä tuskaista. Puuh.

Tänään on myös ensimmäiset opiskelijapippalot ja huomenna toiset. Vuosi alkaa siis hyvin. En kyllä tiedä kuinka jaksan, mutta kavereiden painostuksesta on pakko ;).