Pää + Mylly

Tässä näpräämäni pää.

Tuimailmeinen "komistus".

Lippalakkipäinen mies ilman vartaloa.

Edelleen on vartalo tekemättä ja on jo keskiviikko. Ehkä huomenna? Tänään ei enää ehdi. Tai siis tavallaan ei ehdi. Illemmalla mennään vauvauinti-infoon ja saadaan vähän lisätietoa ja varmaan alkamisajankohtakin selviää :).

Käytiin tänään Väinön, Jonnan ja Ennan kanssa Myllyn Lindexin baby-aamussa. Kokeilin siellä Babybjörnin rintareppua, joka tuntui todella miellyttävältä ja helpolta laittaa. Itse ostettiin jo aikaisemmin Manducan rintareppu, joka ei ehkä ole yhtä käytännöllinen. Olisipa kaupassa voinut testata vaihtoehtoja. Lindexistä jäi käteen myös muutama body... ihan niin kuin noita 62-senttisiä vaatteita ei olisi tarpeeksi. Niitä on. On kuitenkin kiva ostaa edes muutama vaate itse.

Väinö on tyypillinen mies ostoksilla: ei tykkää. Ensin hänelle tuli heti nälkä ja sitten kuuma (siis siinä rintarepussa ja koska mulla oli paksu huppari päällä). Vaunuttelu ei oikein kiinnostanut, vaan äidin syli oli paras paikka. Ollaan kyllä  mietitty sellaisten matkasrattaiden hankintaa, joihin saisi auton turvakaukalon aluksi kiinni. Silloin ei tarvitsisi pojan herätä, kun lähdetään autosta liikkeelle. Se helpottaisi myös kaupassa käyntiä. Nyt meillä on aina kahdet ostoskärryt käytössä, kun toisessa on kaukalo ja toisessa ostokset.

Myllyssä.

Väinö pääsi liukumäkeen.

Ei ihan vielä ymmärtänyt liukumäen hauskuutta.

Meidän auto, Renault Clio, on sittenkin tilaihme. Tänään kyydissä oli kaksi aikuista, Väinön ja Ennan turvakaukalo ja -istuin (sekä lapset tietysti) sekä Väinön rattaat. Rattaathan mahtuvat muutenkin juuri ja juuri autoon. Alaosa takakonttiin ja koppaosa on aikaisemmin mennyt takapenkillä. Nyt se ei sinne mahtunu, niin se piti laittaa kasaan ja sain sen sitten litistettyä penkkien väliin. Onneksi sitä ei tarvitse joka päivä tehdä :D. Isompikin auto olisi kiva!

Väinö Johannes

Eilen vietettiin pikkumiehemme nimijuhlia. Hänestä tuli komeasti Väinö Johannes isänsä sukunimellä. Mietin, haluanko tuoda poikamme oikeaa nimeä julki blogissani vai jatkanko kirjoittamista pikkumiehenä tai muuna vastaavana. Päädyin siihen, että haluan kirjoittaa hänestä Väinönä. Se lipsahtaisi varmaan joka tapauksessa vahingossa - jos ei minulta niin varmaan joltain kommentaattorilta :D.

Nimijuhlista jäi lämmin muisto. Halusimme pienen "virallisen" osuuden ja siitä tulikin oikein mukava. Aluksi muistelimme yhdessä, mitä tunteita Väinön syntymä oli kullekin herättänyt. Sitten näytimme - insinööörejä kun kumpainenkin olemme - Power Point -kuvaesityksen Väinön tähän astisesta elämästä, jonka päätteeksi paljastui nimi. Jännitys oikein tuntui ilmassa, kunnes purkautui nimen tullessa julki. Lopuksi kummit vielä toivottivat Väinön tervetulleiksi kummankin puoleiseen sukuun. Ainakin minulle jäi sellainen tunne, että juhlat olivat lämminhenkiset ja rennot. Toivottavasti vieraille jäi samanlainen olo. Vähän jännitti se, ettei ollut mitään kastejuhlista tuttua kaavaa, vaan periaatteessa ohjelma piti keksiä itse, jos sellaisen halusi.

Vähän nimestä:
Sanoimme Väinöä Väinöksi jo maha-aikana. Yritimme (tai ainakin minä yritin) miettiä myös muita vaihtoehtoja, mutta jotenkin se Väinö oli sitten iskostunut niin kovaa, ettei sitä oikein enää voinut vaihtaa :D. Väinö on kiva nimi. Sen suosio on taas nousussa, muttei se ole kuitenkaan mikään suosituin nimi. Myös isännän ukin setä on Väinö ja minun isäni eno (tämä tosin selvisi minulle vasta eilen). Johannes oli taas melko selkeä valinta toiseksi nimeksi, sillä halusimme molemmat valhemmat antaa pojalle isänsä toisen nimen.

Juhlakalu

Oli muuten hankalaa etsiä juhlavaatteita pojalle. Tuntui, että kaikki juhlavammat vaatteet alkoivat koosta 62. Sen kokoisia olivat myös Väinön juhlavaatteet, tosin housujen lahkeita joiduin hieman lyhentämään. Tuo koko on vielä hieman suuri, vaikka ensimmäiset sen kokoiset vaatteet on juuri otettu käyttöön arkenakin. Rusetinkin jouduin itse ompelemaan, sillä ainoa rusetti, minkä kaupasta löysin, oli vaaleanpunainen.

Tietysti kahviteltiin myös. Halusin tehdä pikkuleipiä, joissa oli hienoja kuviointeja, kuten Mansikkamäen blogissa. Olin jo näperrellyt kutsukortit jalanjälkiteemalla, joten jatkoin sitä myös kekseissä. Kekseistä tuli ihan kivoja, vaikkei ihan esikuviensa vertaisia :). Oli kuitenkin kiva kokeilla jotain uutta.

Näpertelin myös kakun päälle sokeriamassasta hahmo. Siitäkin tuli ihan komea pupujussi. Otin kyllä idean Kinuskikissan blogista. Pursotuksissa en ihan onnistunut. Olen edellisen kerran pursottanut kermavaahtoa varmaan joskus yläasteella. Tai joskus ainakin :).

Pupujussi. Käännä pää tai kone.

(Hitsi, noi pari kuvaa on nyt ihan väärin päin, vaikka olen kääntänyt ne oikein päin... en saa niitä suoraan, joten kääntäkää vähän päitänne.)

Juhlapöydän antimia.

Täytynee vielä kertoa, että Väinö oli kiltisti ja rauhallisesti koko juhlan ajan. Välillä hän nukkui vähän. Kotona hän sai vähän ruokaa ja kakkasi juhlavaatteet keltaisiksi :D. Onneksi tämä kävi vasta kotona.

Kotona tuli väsy.

Tänään kävin sokerimassahahmokurssilla. Se oli pienoinen pettymys, sillä aikaa meni todella paljon siihen, kun yksi osallistujista kysyi aluksi vain kysymyksiä. Kurssin vetäjä ei meinannut millään päästä asiaan, kun sen piti vastailla tämän innokkaan keski-ikäisen naisen irrallisiin kysymyksiin. Annoinkin lopuksi palautetta, että olisimme ehkä voineet harjoitella hahmoja vetäjän kanssa yhtä aikaa. Kurssilla oli kuitenkin materiaalimaksu ja ehdin siinä loppuajassa tekemään yhden pään... Otin kuitenkin vähän sokerimassaa mukaan, jotta voin tehdä sille päälle vartalonkin. Ehkä huomenna ehdin (pakko ehtiä, ettei massa kuivu liikaa!)

On kyllä ihanaa olla äiti! Vaikkakin tällä hetkellä rankkaa, kun on "hieman" univelkaa kertynyt... viime viikolla en osannut nukkua ollenkaa päikkäreitä, kun oli koko ajan mielessä, mitä oli tekemättä. Tällä viikolla yritän ottaa vähän useammat päikkärit.

Vatsanpuruja

Voih, millainen sunnuntai eilen oli. Pikkumiehellä oli vatsanpuruja. Hän itki ja vaikersi kahdesta kymmeneen. Sylissä piti pitää ja pystyasennossa melkein koko ajan. Siinä sitten vuoroteltiin isännän kanssa, jotta toinen sai välillä vähän lepäillä. Jossain vaiheessa luulin, että pikkuinen itkee sitä, ettei saa tarpeeksi ruokaa. Kokeilin sitten pumpata maitoa ja kyllähän sieltä vielä imettämisenkin jälkeen tuli ihan mukavasti. Onneksi yö saatiin nukkua! Nyt sitten odotellaan edelleen kakan saapumista vaippaan. Aamun hymyhetkien jälkeen on taas sylitarvetta ollut. Nyt nukkuu hän. Malttaisinpa itsekin nukkua, mutta tuntuu, että on niin paljon tekemistä.

Saatiin Aarne-serkulta lainaksi leikkimatto, joka ei ole vielä täysin lyönyt itseään läpi, mutta välillä se on hyvä viihdyttäjä. Suurempi hitti on edelleen hoitopöydän yläpuolella olevaan hyllyyn kiinnitetty neuvolasta saatu hymynaama. Sitä katsellessa itku muuttuu nauruksi.

Mitäs kummaa?

Hei mä muistan tän!

Gaggle gaa!

Tänään ei ole hyvä tämä!

Joskus vähän hassutellaankin :)

Joskus nukun näin.

Tutin syöminen on edelleen melko satunnaista. Näittäisi vähän siltä, että jos ollaan pois kotoa, tutti maistuu huomattavasti helpommin kuin kotona. Kaipa hän hakee imemisestä turvallisuuden tunnetta, kun tuttuja hajuja ei ole ympärillä. Kotona maistuu myös minun pikkusormeni imemistarpeeseen :D.

Oma pää ei ole ihan toiminut niin kuin pitäisi. Olen ollut todella hajamielinen viime aikoina. Varmaan luonto on sen niin tarkoittanutkin: nyt hoidetaan lasta ja muista asioista ei tarvitse huolehtia! Väsymykselläkin taitaa olla jotain tekemistä tuon kanssa. Viime viikko oli kyllä melkoista taistelua väsymystä vastaan. Jospa tämä viikko olisi virkeämpi.

Jollain tavalla olen kammoksunut ajatusta julkisesti imetyksestä. Siis esimerkiksi kahvilassa. Kerran olen imettänyt Stokkan kahvilassa, eikä se nyt niin kauheaa sitten ollutkaan. Hävetti vähän se, että pikkumies töräytti kakat melkein heti :D. Ei mua tai kahviseuralaista se käry haitannut, mutta miten mahtoi olla viereisen pöytäläisen laita? Ei hän siitä ainakaan poistunut.

Viikon aikana pitäisi alkoittaa valmistelut nimijuhlia varten: ensimmäiset leipomiset sekä kakun koristeiden tekoa. Pojan nimi laitettiin paperiin viime viikolla ja paperin pitäisi olla jo maistraatissa. Sen voin paljastaa, ettei hänestä tule ainakaan Nicoa seellä tai Alexia äksällä :D.

Kasvun paikka

Eipä ole mitään erityistä kerrottavaa. Päivät kuluvat pojan nukkuessa, syöttäessä, vaippoja vaihdellen ja pojan hereillä ollessa häntä ihmetellen ja huvittaen. Tai välillä myös tyynnytellen ja tuuditellen. Nyt on ollut myös ihanat kelit vaunulenkeille. Pääsen minäkin vähän tuulettumaan ja liikkumaan ja karistamaan raskauskilot Aurajoen rantareitille. Kauhean nopeasti pikkumies kasvaa ja nyt hänellä on tosi hieno akne :). Eipä paljon näppylät kyllä suloisuutta haittaa. Ihana hymypoika hän on.

Hymypoika

Yhtenä iltana ei meinattu millään saada häntä tyytyväiseksi. Lopulta käytiin vaihtamassa vaippa ja hän hiljentyi hetkeksi nakuna hoitopöydälle. Siitäpä keksittiin, että ilmakylpy olisi varmaan paikallaan. Lisäksi tutti, vatsan silittely ja lopuksi kestovaippa toivat hänelle rauhan. Mahtoiko vaippa kudita? No, seuraavana aamuna tuli iso kakka ja iso hymy sen perään :D. Ihanaa, että hän osaa nauttia noista helpotuksista. Aika yleinen yhdistelmä tuntuu olevan.

Ensimmäinen kestovaippakokeilu. Taisi olla imua liian vähän,
 sillä jo ensimmäinen pissa tuli läpi...

Päänkannattelun lisäksi pikkumies on alkanut löytää itsestään uusia ääniä. Kovasti odotamme jo ensimmäistä kunnon jokeltelua.

Selkätreeniä ihkaoikeissa retroverkkareissa :).

Ja sitten lepäilyä.

Kylpeminen ja suihkussa käyminen tuntuu olevan pikkumiehen mielestä ihan kivaa. Ilmoitettiin hänet vauvauintiin ja saa nähdä, aloitetaanko jo huhtikuun alussa, kun uusi ryhmä aloittaa vai päästäänkö mukaan vasta toukokuussa, kun täyttyy kolmenkuukauden ikä. Painoraja 5 kg kyllä täyttyy varmasti huhtikuun alkuun mennessä, ellei ole täyttynyt jo.

Puhdas poika!

Parin viikon päästä vietetään meidän suvun ensimmäisiä nimijuhlia. Maistraattiin pitäisi ilmoittaa 31.3. mennessä nimi (juhlat tosin vietetään ennen sitä). Vielä se lappu lojuu täyttämättömänä pöydällä, vaikka nimikin taitaa olla jo päätetty. Jotenkin mietityttää vielä, että onko se sittenkään se lopullinen kokonaisuus. Taitaa olla. Ehkä saadaan ensi viikolla hoidettua paperi eteenpäin.

Kehitystä

Mitä ihmettä!
Tänään meidän pikkumies 3 vk 1 pv treenasi selkälihaksia vatsallaan ja päätti sitten kääntyä selälleen. Eihän tällaista pitäisi vielä tapahtua? Taisi olla vahinko :). Ja mikä hienointa, tapahtuma saatiin videoitua.

Osaan ja jaksan jo silloin tällöin kannatella päätäni.

On kyllä ihanaa seurata pikkumiehen (ei siis enää mikään sintti) kehittymistä ja kasvua. Viikko sitten herra painoi jo 3900 g, joten painoa oli tullut parissa viikossa vajaa 600 g. Ruoka siis maistuu ja hyvin. Kasvu näkyy myös ihanina pullaposkina ja kaksoisleukana, kämmenet ovat pian lapionkokoiset ja äidinkin käsivarret saavat jälleen lihakset pikkuisen kantamisen ansiosta. Isä ja poika saivat tänään ensimmäisen yhteisen ruokailuhetken, kun kävin yksinäni kaupassa ja pikkumiehelle tuli sillä aikaa nälkä. Korvike maistui ihan hyvin, ja kun tulin kotiin, näytti siltä, että pikkuinen olisi nukutettu lekan kanssa :D. Haaveilen siitä, että jaksaisin kerätä vaikka pakkaseen omaa maitoa vastaavia hetkiä varten, mutta vielä en jaksa. Uskon, että maitoakin riittäisi.

Nyt on muutamana päivänä vihdoin tuntunut siltä, että oma olo alkaa olla normaalimpi. Synnytyksen jälkeinen väsyneisyys ja uupumus ovat poissa ja tilalla on erilainen väsymys :). Äitiys on ollut nämä kolme viikkoa aika tunteellista aikaa. Kunnon vuoristoratafiilikset on tullut koettua, mutta onneksi (toivottavasti) tilanne on tasoittumaan päin. Mutta onhan se ihanaa olla hurmaavan ja komean pikkumiehen äiti. Osaisinpa pukea äitiyden tunteeni jotenkin vähemmän tylsiin lauseisiin...

Vauva-arkea

Pikkumies on tänään tasan kaksi viikkoa vanha! Tuntuu, että hän olisi ollut maailmassa jo paljon kauemmin. Olen lukenut juttuja, joissa äidit ovat tunteneet vauvansa alussa todella vieraiksi, mutta meidän poika on kyllä onneksi tuntunut heti omalta ja tutulta. Hän ei juuri turhasta kitise, syö hyvällä ruokahalulla ja tällä hetkellä hänellä tuntuu olevan kova läheisyyden tarve. Hänestä on tullut ihana pullaposki. Alun väsymyskin alkaa pikkuhiljaa itselläni tasautua, mutta ilmeisesti yöheräämiset verottavat sen verran, että päikkärit päivässä eivät ainakaan pahaksi ole.

Tänään päästiin ensimmäiselle 15 minuutin vaunulenkille. Vaunut osoittautuivat kyllä todella mukaviksi työntää. Jopa auraamattomalla tiellä rullasivat kevyesti eteenpäin. Pikkumies nukahti jo kotona, kun laitoin hänelle villapuvun päälle. Vielä on sitten ratkottavana se tilanne, että kun tullaan ulkoa sisälle ja herra nukkuu, miten saada villavaatteet pois päältä niin, ettei hän herää. Eihän niitä voi sisällä jättää päälle, kun tulee liian kuuma.

Uni maistuu äitin kutomissa villatamineissa.

On kolme asiaa, missä olemme joutuneet joustamaan alkuperäisistä suunnitelmista.

Kehdossa nukuttaminen
Tarkoituksena oli, että vauva nukkuisi yönsä kehdossa  ja äiti saisi nukkua rauhassa iskän vieressä omassa sängyssä. Mutta kuinkas kävikään? Käytännössä nukahdan joka kerta, kun imetän pikkumiestä keskellä yötä... Alkuyön pyrimme nukuttamaan hänet kehtoon, mutta loppuyö kuluukin sitten perhepedissä. Onhan se kyllä ihan kätevää.

Tutti
Ajattelimme ennen pikkumiehen syntymää, että häntä ei opeteta tutin syömiseen. Kävimme kuitenkin ostamassa tutin kaiken varalta. Jo samana päivänä tuli tilanne,että poika ei meinannut lopettaa millään huutamista ja lopulta tarjosimme hänelle tuttia, mutta sepäs ei hänelle kelvannutkaan. Huutaminen taisi loppua sillä, että hän jaksoi lopulta keskittyä syömiseen :). Eli periaattessa pikkumies piti huolta siitä, että meidän alkuperäinen suunnitelma tutittomuudesta pitää edelleen. Toivotaan vain, ettei poika ala syömään peukkua...

Kestovaipat
Olin jo kauan ennen raskautta miettinyt, että jos joskus on lapsia, niin sitten käytetään vain kestovaippoja. Yhtäkään ei olla vielä kokeiltu. Lähinnä alussa on ollut ajatuksena se, että sopeudutaan ensin tähän uuteen elämäntilanteeseen ja katsotaan sitten miten kestovaipat soveltuvat meidän arkeen. Nyt jo tuntuu, että pyykkiä saa pestä koko ajan. Mutta kyllä me niitä vielä koitetaan! Yksikin kestovaippa päivässä on 365 kertakäyttövaippaa vähemmän vuodessa! Mutta sopeudutaan vielä hetki :)

Prinssi tuli!

Oi ihana helmikuu!
Olin juuri ehtinyt nukahtaa kun alkoi tuntua kummalliselta. Vietin yön yksin valvoen, supistusten välejä laskien, pipoa neuloen ja keskittyen siihen, mitä päivä mahdollisesti tuo tullessaan. Yö oli kieltämättä sopivaa meditointia ja uskon sen olleen merkittävä osa koko kokemuksen jaksamisen kannalta. Herätin isännän seitsemältä ja yhdeksältä lähdettiin lopulta sairaalaan, vaikka musta tuntui, että edelleen liian aikaisin. Ajatuksena oli, että mennään sitten, kun ei enää kotona pärjää. Selvisikin, että synnytys oli jo hyvin käynnissä ja lopulta klo 14:08 syntyi esikoispoikamme! Suloinen täyden kympin poika oli syntyessään 51 cm ja painoi 3340 g. Syntymäpäiväksi Sintti valitsi ihanan aurinkoisen pakkaspäivän (äidin lemppari sää!) 1.2.12.

Sairaalassa "virkeänä" ja henkisesti hyvin tsempanneena.

Olin ennen synnytystä ajatellut, etten halua turvautua epiduraalipuudutukseen kuin vain todella äärimmäisessä tilanteessa. Kivunlievitykseen kokeilin akupunktioneuloja, jotka eivät kyllä mielestäni auttaneet yhtään. Siinä vaiheessa kun olisi ollut viimeinen hetki epiduraalille, kokeilin kuitenkin ilokaasua, josta oli apua vain, jos sitä sai otettua oikeaan aikaan. Väärään aikaan otettu ei tehonnut kipuihin vaan niiden lisäksi tuli vielä todella sekava olo. Huutaminen taisi olla parasta "kivunlievitystä" :D. Eli luomuna mentiin loppuun asti ja siitä olen ylpeä! Isäntä oli myös todella korvaamaton, merkittävä ja tärkeä tuki koko tapahtuman ajan. Kiitos hänelle!

Keskiviikon 1.2.12 neljäs syntynyt vauva oli meidän Sintti.

Kuten sukkakuva paljastaa, synnytysosastolla oli todella rauhallinen meno kyseisenä päivänä. Aivan kuin olisimme olleet siellä keskenämme :). Tuo ensimmäinen pinkki sukka lauantain kohdalla kuuluu Sintin leikkikaverille.

Minusta tuli äiti! Sintti reilun päivän ikäisenä.

Vierihoitoa iskän kainalossa ensimmäisten tuntien aikana.

Ihana, suloinen, hellyyttävä, rakastettava, sanoinko jo ihana?

Eilen päästiin kotiin ja nyt sitten ihmetellään tätä uutta arkea. Isäntä totesi eilen, että eihän me enää mitään telkkaria tarvita, kun tästä lähtien voidaan vain katsoa Sinttiä.Oi voi tätä euforiaa :).

Tänään muuten jännitetään uuden presidentin valintaa. Onneksi äänestys on hoidettu ennakkoon, eikä tarvitse lähteä tuonne pakkaseen. Ehkä pienellä kävelyllä voisin itsekseni käydä, sillä olen ollut niin monta aurinkoista päivää sisällä, että ehkä tuo pikku pakkanen (-16 astetta) vain tekisi hyvää.