lauantai 27. helmikuuta 2016

Hei jätkät, mentäiskö vetää pakurikääpäteet?

Ihana pikkumies täytti neljä vuotta! Uskokaa tai älkää, myös tänä vuonna synttärit siirtyivät sairastelun takia. Ensi vuonna varataan kaksi päivää synttäreille...

Tänä vuonna influenssa kaatoi minut ja Väinön petiin moneksi päiväksi. Oma flunssani päätyi poskiontelotulehdukseen, Väinön korvatulehdukseen. Itse en ole vielä kuukaudenkaan jälkeen täysin palautunut influenssasta. Edelleen pienetkin urheilut (kuten portaat reippaasti käveltynä) aiheuttaa keuhkoissa polttelua, korvissa juilii melkein joka päivä ja poskissakin tuntuu silloin tällöin painetta. 8 tunnin unet ei tunnu olevan riittävät. Kävin viikko sitten asian tiimoilta lääkärissä: otettiin verikokeet, sydänfilmi ja poskionteloiden röntgen. Kaikki ok. Vain hemoglobiini kolkutteli alarajaa, mutta lääkäristä se oli ok. Hain apteekista Beroccaa ja etsin kotikaapista raudat ja nyt alkaa olla jo hieman pirteämpi olo. Eiköhän tämä tästä.

Väinö toivoi synttäreiksi Salama McQueen -kakun. Alla kuva, jonka piirsi unelmiensa kakusta. Lisäksi selvitti, että siihen päälle tulee kilparata, keskelle varikko ja Salama McQueenin kanssa Martti ja se trukki myös. Huh huh.

Väinön piirtämä kuva.

Valmis kakku! Auto on leikkiauto, muut koristeet sokerimassaa,




Kakku oli suklaakakkupohjasta tehty sekä täytteenä puolukkapohja ja kinuskia. Jotenkin tuli jälleen kerran tosi kuiva. En ole vielä löytänyt oikeaa tapaa kostuttaa kakkua, koska se on yleensä liian kuiva (vaikka tuntuu että läträän kostutuksen kanssa) tai jos ei ole kuiva, niin liian kosten :(

Tänä talvena on ollut aika niukasti lunta ja lämpötilakin vaihdellut - suurimmaksi ollut kuitenkin lähellä nollaa. Pari kertaa ollaan käyty luistelemassa, kerran hiihtämässä ja muutaman kerran laskemassa Stigalla mäkeä. Talviulkoilut ovat kyllä jäänett turhan vähäisiksi.

Viime vuotiset sukset menivät vielä ihan hyvin.
Hiihtäminen kotipihalla tosin näytti olevan aika tylsää.
Täytyy varmaan ensi talvena ostaa itsellekin sukset
ja mennä ihan ladulle hiihtämään. 

Lumienkeli.

Hirvensalossa testaamassa vähän isompi pulkkamäki.

Väinö on melkoinen Risto Räppääjä -fani. Helmikuussa tuli elokuviin uusi elokuva ja Väinö pääsi ensimmäistä kertaa elokuviin. Tykkäsi kovasti! Itse olin sitä mieltä, että Risto Räppääjät toimivat paremmin kotisohvalla.


Kyllä sen pojan saa joskus piirtämäänkin. Yleensä hän piirtää pelkkiä sotkuja tai kirjoittaa kirjaimia. Päiväkodissa on tosi paljon värittänyt värityskuvia ja kehitys siinä onkin ollut huimaa. Alla omakuva. Ukkelilla on myös vyö, napa ja navan alla masu, käsissä hanskat ja jaloissa kengät sekä päässä hiusten lisäksi pipo, jossa on tupsu.


Työpaikalla oli yt-neuvottelut, joissa omalla kohdalla kävi onni. Tietty suht uutena sai vähän jännittää, mutta tiesin, ettei vaaraa ollut. Lomautukselle/lomarahavapaalle kuitenkin joutuu. Nice. Not.

Töissä on kyllä ollut viimeiset kuukaudet melko haipakkaa. Markkinointi on pitänyt meidän tiimin hyvin työllistettynä. Aikataulut ovat olleet pikaisia ja uusia juttuja tulossa syksyllä kauppoihin. Syksyä varten kaiken pitää olla jo nyt melkein valmiina. Ensimmäiset tehdaskokeet uusille resepteille on jo nyt tehtyinä ja ensi viikolla ne täytyy esitellä jo kaupoillekin. Syksy on siis jo nyt vahvasti mielessä, vaikka siihen on vielä puoli vuotta aikaa!

Työ on edelleen mielenkiintoista, vaikka välillä tahti ja työmäärä ovat kovia. Ensimmäinen vuosi on mennyt totutellessa ja nyt olen päättänyt olla järjestelmällisempi sekä määrätietoisempi. Minulla on tapana jättää ikävimmät ja hankalimmat asiat viimeiseksi. Jos koko ajan kuitenkin tulee uutta tekemistä, täytyy ne hankalat asiat selättää oikeastaan ensin. Vuoden aikana olen tajunnut itsestäni myös sen, etten ole aikaisemmin tajunnut, kuinka paljon yritän yksin tehdä töitäni. Kaikkea ei kuitenkaan pysty tekemään yksikseen, vaan tarvitaan oikeanlainen ja monipuolinen tiimi tueksi. Tärkeä havainto, eikö :)

P.S. Väinö oppi tällä viime viikolla sukeltamaan ilman kellukkeita. Vielä ei siis pää pysy pinnalla, mutta hyvin menee pinnan alla :)

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Hyvää uutta vuotta 2016!

Terveisiä radiohiljaisuudesta!

Viime vuoden sana oli uusi työ. Syksy meni vauhdikkaasti työn merkeissä, eikä tätä blogiharrastusta jaksanut kotona oikein päivitellä. Monesti oli mielessä, että pitäisi kirjoittaa jotain, mutta eipä vain jaksanut. Syksy oli yhtä tohinaa ja sitä on tuleva kevätkin. Vauvanruokateollisuus ei ainakaan tuotekehittäjän silmin ole kovinkaan tylsää :). Töissä ei ainakaan tarvitse miettiä, että mitä tekisi, kuten edellisessä työpaikassa.

Edellinen postaus oli karkkilakosta, jonka voin ilokseni sanoa onnistuneen. 6,5 viikkoa ilman karkkia onnistui ja olo oli mitä mahtavin. Karkki vei voiton, eikä olo ole enää mitä mahtavin... liikuntakin on jäänyt väliin syksyn flussakauden takia. Nyt pitäisi taas aloitella uudelleen, kun vain saisi sen aloituksen aikaiseksi. Siitä se sitten lähtisi :).

Väinö voitti Turun päivänä arvonnasta risteilyn Grace-laivalle. Varasimme matkan jouluviikolle ja sitä odotettiin kuin kuuta nousevaa. Viikkoa ennen loman alkua päiväkodista ilmoitettiin, että Väinön ryhmässä on vesirokkoa. Toivoin kovasti, ettei se osu laivareissulle. Onneksi ei. Matka oli tosi mukava ja kunnon irtiotto arjesta.

Lähtöpäivänä haettiin ja koristeltiin joulukuusi.

Aurinkoinen vuoden lyhyin päivä.

Pieni hengähdystauko hytissä.

Hei hei!

Tää olis ollut niiiiiin kiva!

Mutta onneksi pääsi pallomereen.
 Emme vanhemmista ole kumpikaan seisova pöydän kannattajia. Frank's casual dining tarjosikin paljon maukkaammat ateriat kuin yksikään seisovapöytä ikinä.

Mehevä ja maukas pihvi!

"Haluan juustohampurilaisen."

Kohta pienet päikkärit.

Tää oli kiva!

Uskalsin!
Väinölle oli iso juttu, että hän uskalsi vihdoin halata Ville Viikinkiä. Aikaisemmin hän ei ole uskaltanut, eikä viime kesänä muumejakaan.

Joulua vietettiin sekä isännän siskon perheen luona että minun vanhempieni luona. Kotiin palasimme tapaninpäivän iltana, mikä osoittautui loppujen lopuksi hyväksi valinnaksi. Seuraavana aamuna ilmestyivät ensimmäiset vesirokkonäppylät. Onneksi tauti oli helppo, näppylöitä vain 50-60 ja kuumekin maltillinen.

Lahdessa käytiin muistelemassa vanhoja maisemia. Päivä oli kylmä, mutta tunnelmat nostalgiset.

Oli kilttejä lapsia ja aikuisiakin.



Satamaselfie.
Lahden satama-alue alkoi rakentua "kaupunkilaisten olohuoneeksi" vasta siinä vaiheessa, kun itse oli muuttanut sieltä pois, mutta hyppyrimäillä oli katsottu monet Salpausselän kisat sekä viereisellä urheilukentällä juostu ja hypätty pituutta koulun liikuntatunneilla.

Tänään aloitettiin vuoden tauon jälkeen luistelut. Ostin syksyllä kirpparilta Väinölle uudet luistimet, mutta niitä ei löytynytkään mistään... Vanhat onneksi vielä mahtuivat. Viime vuonna päädyttiin siihen, että Väinö pysyi luistimilla pystyssä ja pääsi ihan pikkasen eteenpäin ilman apua. Tänään hän pienen pystyssäpysymistotuttelun jälkeen lähti heti "luistelemaan". Aluksi kaatui paljon, mutta pikku hiljaa meno tasani. Hän oppi nousemaan itse ylös. Silti oli harmissaan, ettei osannut luistella. Olisi halunnut hyppiä ja tehdä piruetteja... ja luistella kuten isommat pojat. Kaikki pitäisi osata ihan heti. Yksi ilta tehtiin sämpylöitä ja erehdyin tekemään niistä pyöreitä. Häntä harmitti, ettei osannut, mutta ei halunnut tehdä muun muotoisia. Sanoisin, että perfektionistin merkkejä. Kovasti yritetään kannustaa, ettei kaikkea pidäkään osata heti, mutta ei mene kannustukset maaliin.

Loppuvuoden kehityksistä vielä mainittakoon R-kirjaimen oppimisen. Tulee jo aika usein ja vielä vähän omalla soinnilla, mutta eiköhän siitä hyvä tule :)

Uudelle vuodelle en ole luvannut mitään. Toivottavasti vuosi 2016 tekee unelmista totta meille kaikille!

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Karkkilakko

Oli keskiviikko-ilta. Olin yksin kaupassa ja teki aivan julmattoman paljon mieli Haribon Matador-sekoituspussia. Ostin sellaisen. Avasin pussin jo automatkalla, sillä ajattelin syödä sen "salaa" (en jaksanut). Ahmin karkkeja ja mietin, että se on p*****stä, että aikuinen ihminen syö salaa karkkia. Karkkia kuluu viikonloppuisin ja välillä viikollakin. Aivan liikaa. Söin karkkeja, ajoin autolla ja päätin, että ne olisivat viimeiset. Töissä oli puolitoista viikkoa aikaisemmin alkanut kahdeksan viikon kuntoilu/terveyskampanja, johon osallistuin. Päätin, että kampanjan loppuun asti olisin ilman karkkia. Kaikki, ksylitolipastilleja lukuunottamatta, mitä löytyy karkkihyllystä, olisi kiellettyä.

Viisi ja puoli viikkoa ilman karkkia on nyt takana ja yksi viikko vielä edessä. En ole ratkennut kertaakaan, vaikka monesti on tehnyt mieli varsinkin irtokarkkeja. Joka kerta, kun on mieli tehnyt karkkia, olen palannut tuohon keskiviikko-iltaan ja siihen olotilaan. Se päätöksen tunne oli niin vahva.  Leipomisinto on ollut ihan huipussaan, mutta onneksi olen leiponut makean lisäksi myös leipää. Enkö niitä makeitakaan ole kuin pari kertaa leiponut. Työpaikan jäätelöt olen opetellut karttamaan sillä, että otan lounaalle jälkiruoaksi hedelmän. Jäätelö ei ole kiellettyjen listalla, mutta houkutus syödä ilmainen jäätelö on aina suuri :) 

Tässä vaiheessa olen jo ylpeä itsestäni. En ole varmaan koskaan aikuisiällä ollut näin pitkään ilman karkkia. Keho tykkää tästä. Nyt mietin miten jatkan tästä. Ehkä sitä karkkia ei vaan olisi järkevää mättää entiseen malliin. Ei edes joka viikko.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Se ensimmäinen kesäloma



No nyt on kyllä blogi kokenut pienen hiljaiselon. Loma meni liian nopeasti - kaksi viikkoa, mitenkäs muutenkaan se olisi mennyt. Lomalta paluu töihin oli niin hektistä, että välillä piti taas muistuttaa olevansa unelmatyössään. Kyllä, olen edelleen unelmatyössäni.

Elokuun alussa olin elämäni ensimmäisessä kehityskeskustelussa. Olen aina vihannut kysymystä "Missä näet itsesi viiden vuoden päässä?". Onneksi sitä ei kysytty, mutta on se silti vaikea miettiä, missä haluaa kehittyä, kun perehdytyskin on vielä kesken. Jos nyt on siinä pisteessä missä haluaa, on vaikea katsoa sen pisteen taakse. On hyvä olla ja toteuttaa unelmaansa. Paljon on vielä opittavaa, mutta paljon olen myös oppinut. Sain erityisesti kiitosta siitä, miten olen ottanut projekteja omikseni ja miten tulen toimeen ihmisten kanssa. Tärkeät ominaisuudet on siis kunnossa ajatellen omaa positiota organisaatiossa.

Kesälomalla kävimme koko perheen voimin Itä-Suomessa, jossa on vanhempieni mökki sekä sukuakin vielä. Väinö jaksoi uskomattoman hienosti pitkät ajomatkat, vaikka nukkuikin aika lyhkäisiä päikkäreitä. Juuri automatkat oli itselleni se suurin reissun ennakkohuolenaihe. Hyvin kuitenkin meni! Tässäpä lomamatka kuvina.


Ensimmäistä kertaa veneessä

Auringonlaskun kauneutta

Botania - Joensuu.
Botaniassa oli kiva juosta viidakossa.
Botanian perhoshuoneessa oli Väinön mielestä vähän jännää. Perhoset lentelivät vapaina.
Susipatsas Joensuussa

Perhepotretti.
Hauska karuselli Joensuussa.

Joensuusta tämäkin :)

Liperin fribarata. Oli pysyttävä väylällä, muuten olisi hävinnyt keikot. Melkein hävisikin.

Mökkirappusilla.

Kuka kuvasi?

3-vuotiaan unelma: pienoisrautatietä tunti!


Väiski ja Topi. Ihanat kaverit.

Matkalla.

Vähän fribaa ja jalkopalloa ja hyttysiä.

Topi ja mummo ui, Väinö melkein.

Pakko niitä lettujakin oli tehdä.

Aila-tädin hevosia katsomassa. "Menkää te muut pois. Minä kyllä hoidan näitä hevosia."

Kotimatkalla Savonlinnan kautta.
Savonlinnassa ehti testata leikkipuistonkin pikaisesti.

Kiertotie. Vitosen kohdalla jonotettiin puoli tuntia jonon liikkumatta kertaakaan.
Syyksi paljastui 8,5 km:n asfaltointityö. 

Kiertotien maisemia.
Oli kiva aloittaa loma reissulla, niin sai hyvin nollattua työajatukset. Toinen lomaviikko meni hujauksessa. Taidettiin pikaisesti käydä Nauvossa, muuten vain nautittiin vapaapäivistä. Muistaakseni :).

Loman päätteeksi vietettiin isännän kanssa 2-vuotishääpäivää. Kävimme Flowparkissa kiipeilemässä ja illalla vielä Down By The Laituri -festerilla kuuntelemassa Olavi Uusivirtaa. Illan aikana join muutaman siiderin ja totesin, ettei sellainen siiderin litkintä ole enää mun juttu ollenkaan. Tuli vain pöhöttynyt olo. Onneksi vip-teltassa oli kahvia.

Loman jälkeen alkoikin sitten kesähelteet. Viimeisen kolmen (tai neljän) viikon aikana olemme käyneet paljon uimassa Samppalinnan maauimalassa, retkellä Paraisilla ja Kuusiston linnanraunioilla, nautittu lämpimästä ilmasta, palattu arkirutiineihin, käyty sirkuksessa ihmettelemässä Astronautteja ja tänään tehtiin vielä pyöräreissu viimeisenä kesäaukioloaikana Kuralan kylämäkeen ihmettelemään lampaita ja etsimään kätköjä. Ei ollut enää lehmiä eikä heppoja. Ensi viikolla korkataan kesä ja mennään Pingviini-jäätelön 80-vuotisjuhliin Särkänniemeen. Väinön ensimmäinen huvipuistokäynti :).


Nyt näyttäisi siltä, että kesäkelit loppuu ja on aika kääntää ajatus syksyyn. Saa tulla!

P.S. Kuntokuuri on pitänyt ja tuloksia tullut! Jeeee!

Tyttö tuli!

Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...