Pieniä suuria iloja

VÄINÖ HERÄSI VIIME YÖNÄ VAIN KERRAN!

Pienistä asioista sitä voi olla iloinen, kun on niiden kanssa pitkään taistellut. Mä kyllä vähän enteilin, että tämä saattaisi olla mahdollista lähitulevaisuudessa, sillä pari yötä sitten tajusin, ettei Väinö aina syökään silloin kun olen sille ensimmäisen kerran suostunut yöllä maitoa antamaan. Yhtenä yönä se vain hengaili siinä vieressä tissi suussa. Voi kun näitä ihanuuksia tulisi jatkossa enemmänkin!

Tänä aamuna oli muutenkin erilaista, kun piti herätä ajoissa ja viedä Väinö hoitoon mummille, sillä minulla oli koko päivän kestävä autokoulun kakkosvaihe. Heräsin ensimmäisenä (yleensä Väinö herättää minut) ja ainoana. Sain rauhassa syödä aamupalaa ja laittaa itseni kuntoon ennen kuin herätin isomman ja pienemmän isännän. Olimme sopineet, että Väinö syö aamupuuron vasta mummilassa ja onneksi hän oli tankannut aamumaidot puolikuudelta. (Yhtenä aamuna hän oli nimittäin niin nälkäinen, että puuroa keittäessä hän vain nurisi ja roikkui jaloissa ja annoin sitten hänelle jogurttia ja söin itse puuron kun se oli valmista :).) Olin jokseenkin etukäteen panikoinut aamun aikaista lähtöä, mutta sehän meni todella hyvin. Toisen vaiheen aloituksesta ei nimittäin saanut olla myöhässä ja sinne piti ajaa 30 km. Oli muuten kamalin keli ikinä ajaa! Oli pimeää ja lunta pyrytti aivan mielettömästi. Hienosti ammattiautoilijat - rekka-ja taksikuskit - ohitteli moottoritiellä, vaikka ajoin rajoitusten mukaan 80 km/h. Lumi vain pöllysi, kun ne pyyhälsivät ohi.

Ajoharjoitusradalla.

Tällaiseenkin olisi päässyt, mutta en uskaltanut. Olen jo vanha nössö.

Pian on sitten virallinen ajokortti plakkarissa! Olisinko uskonut viisi vuotta sitten?

Väinön hoitokin meni loistavasti. Poika oli ensimmäistä kertaa 11 tuntia ilman rintamaitoa... Minulla oli loppua kohden hieman tukalat oltavat, mutta Väinö pärjäsi hyvin, kuten olin olettanutkin. Hän kyllä jaksaa leikkiä ja touhut, opetella kävelemään. Viime päivinä hän on ahkerasti seisonut ilman tukea, joten eiköhän se kävelykin tule pian. Kunhan hän ensin oppisi vähän hidastamaan vauhtia ;).

Kävelytreeniä.

Uuden vuoden vaihtuessa Väinö pääsekin sitten ensimmäistä kertaa yökylään. Jos vain itse malttaisi mennä ajoissa nukkumaan, niin saisi vihdoin nukuttua kunnon yöunet.

Ja Väinö sanoi muuten ensimmäisen oikean sanansa: "HABA". Mummin ja papan koira.