Vuodatus

Kyllä sitä ihminen voi tuntea olonsa tyhmäksi. Kun viikon olin pyöritellyt asioita päässäni, eivätkä ne ajatukset muuttuneet kuin keskenään entistä ristiriitaisemmiksi, ajattelin, että ehkä ero olikin liian hätäinen ratkaisu, luovuttamista. Aloin ajatella, että ehkä jos oikeasti yritetään, voidaan löytää se yhteinen sävel, mikä on ennenkin ollut. Jos oikeasti yrittää, eikä vain haudo omassa päässään, mikä mättää, mitä pitäisi muuttaa tai miltä musta tänään tuntuu. Mutta vittu. Sitä on vaan niin pirun vaikea ymmärtää ja hyväksyä, ettei ole enää toiselle sitä, mitä pitäisi olla. Pitää oikein rautalangasta vääntää kun olen niin tyhmä. Kai sitä nyt täytyy sitten hyväksyä, että kaikki on oikeasti ohi ja alkaa katsella uutta asuntoa. Nyt ei jaksaisi, mutta toisaalta taas, mitä nopeammin tämä on ohi, sen parempi. Eiköhän tässä olla jo ihan tarpeeksi monta kuukautta kärvistelty paskassa.

Mutta mä ihmettelen, miksi tunnen niin paljon vihaa ja katkeruutta. Katkeruuden pystyn vielä itselleni selittämään, mutta päämäärätön (tai kohteeton) viha ihmetyttää. Onko se vain sitten tämän pahan olon äärimmäinen olotila? Tekisi mieli heitellä tavaroita pitkin seiniä ja kiljua, koska sisällä oleva tukos ei lähde pois. Tällä hetkellä olo ei ole edes surullinen tai haikea, mitä se on ollut viime viikon aikana. Tuntuu, että omille tunteille tuli yhtäkkiä käännös. Toisaalta, viha on sellaista energiaa, jonka saa siirrettyä johonkin muuhun asiaan (esimerkiksi siihen asunnon etsimiseen), kun taas surullisena ei saa yhtään mitään aikaiseksi ja vajoaa vaan lisää omaan sääliinsä. Säälistä tulikin sitten mieleeni, että sitä en halua. Mä osaan jo muutenkin rypeä ihan tarpeeksi itsesäälissä. Enkä kaipaa kommentteja: ”Kyllä kaikki vielä selviytyy.” Kai mä sen tiedän, eikä se lohduta yhtään. Päinvastoin, se alkaa ehkä vituttamaan… Mutta kiitos silti kaikille, jotka ovat olleet tähän mennessä tukena. Arvostan teitä. Saa tukea lisää :) (jos enää tämän vuodatuksen jälkeen kukaan haluaa).

Anteeksi karkea kielenkäyttö, mutta ne kirosanat nyt kuuluu tähän olotilaan, eikä aina jaksa kirjoittaa sievistellen ja tämän kirjoituksen tarkoitus oli nimenomaan purkaa pahaa oloa pois. Vittu. Nii.

Ja varoitus: aika varmasti tiedossa lisää paskantäyteistä ahdistusvuodatusta, joten jos ei kiinnosta lukea, niin voi pitää vuosiloman tämän blogin lukemisesta…