Tässä pitäisi olla otsikko, mutta en halua keksiä mitään.

Ohi on. Työt ja kaikki. Ei ole enää mitään. Paitsi alkava koulu, joka ehkä vie ajatukset ihan muualle. Toivon ainakin niin. Mitä sitten kun yhtäkkiä, vaikkakin kyllä jollakin asteella odottaen, jää tyhjän päälle? Mitä pitää tehdä? Miten kokoan itseni kasaan, varsinkin kun se kasa on ollut liian kauan levällään? Mistä saa voimaa tuohon kasaamiseen? Pää on niin täynnä kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Pää tuntuu myös siltä kuin aivot olisivat turvonneet kaikesta itkusta, eivätkä ne enää mahdu pääkopan sisälle. Ja samalla joku hakkaa raskaalla kivivasaralla takaraivoon. Toisaalta taas kaiken kysymystulvan keskellä on tyhjyys. Tekee mieli vain katsella kaukaisuuteen ja täyttää tajunta sillä tyhjyydellä. Ei kysymyksiä, ei vastauksia, ei mitään. Vain kyynel, joka vierähtää vahingossa korvaan, saaden kaikki äänet humisemaan.