Tapakulttuuria

Koulussa on osin mielenkiintoinen kurssi. Koko kurssin sisältö opettaa esimies- ja johtamistyön salat, mutta parina lauantaina ollaan opiskeltu, miten käyttäydytään edustustilaisuuksia. Siis etikettisääntöjä. On ollut mielenkiintoista oppia, miten suuri valta isännällä on. Ollaan myös tutustutettu toisiamme eri kulttuurien käytöstapoihin - onhan tärkeää, ettei bisnes-maailmassa loukkaa toista esimerkiksi suhraamalla japanilaisen käyntikorttia kuulakärkikynällä.

Tänään meillä oli myös niin sanottu tapalounas kolmella ruokalajilla ja oikeilla ruokajuomilla (viineillä). On jännä, kuinka viinin maku muuttuu ruoan mukana. Tarjolla oli broileriruoan kanssa valkoviiniä, joka ensin maistui melko tavalliselta kuivalta valkoviiniltä, mutta jonka hapokkuus hävisi täysin ruokaillessa. Uusi tuttavuus, sherry, maistui niin ikään ihan hyvältä tomaattikeiton kera, mutta ilman ruokaa mausta tuli mieleen lähinnä konjakki. Kuinka tärkeää onkaan kiinnittää huomiota siihen, mitä viiniä ruoan kanssa tarjoaa! Nyt se on itsekin koettu.

Tästäpä tuli mieleen tarina parin kesän takaa. Oltiin siskon kanssa Nizzassa ja käytiin eräänä iltana pizzalla. Etelä-Ranskalaiseen tapaan pizzan päällä ei ollut juustoa vaan siihen lirautettiin oliiviöljyä. Lirautin ja maistoin. Jam, mutta jouduin vilkaisemaan uudelleen oliiviöljypulloa. Siellä oli pohjalla chilejä. Siedän hyvin tulistakin ruokaa, joten se ei ollut ongelma. Ongelmaksi syntyi aterioinnin aikana se, että vesi loppui ja toisena juomana oli tonnikalapizzan kanssa valkoviiniä. Se alkoi melko nopeasti maistumaan pelkästään viinalta. Taisi jäädä osa pizzaa syömättä.

Mutta mikä on jokseenkin vaikea tapa omaksua etiketissä? Käsien pitäminen pöydällä koko ruokailun ajan. Ne eivät saa olla pöydän alla, etteivät muut luule, että sinulla on siellä ase (ennen muinnoin) tai että vehtaat vieressä olevan vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa.