Palautetta

Eilen sain afrotunnin päätteeki aplodit. Tai oikeastaan meillä oli eilen koe afrosta ja sen jälkeen opettaja antoi palautetta kaikille. Sit mun kohalle tultaessa se käski muiden antaa mulle aplodit. Olin hieman hämilläni, että miksi. Sen takia, että en ollut tanssinut afroa juurikaan aikaisemmin ja ne muut oli tahkonnut sitä koko edellisvuoden. Ja mä olin hyvä, sopeuduin hyvin ryhmään ja niin edelleen :) Tuli hieman samanlainen epärealistinen olo kuin ysiluokalla, kun sain stipendin liikuntakerhosta ("aktiivisesta osallistumisesta"), vaikken ollut käynyt siellä kuin pari kertaa. Kiva saada sellaista positiivista palautetta, joka tuntuu rehelliseltä. Ja tuolla rehellisellä palautteella en siis tarkoita tuota stipendiä.

Inhottaa, kun koko ajan on mielessä, että kohta pääsee kotiin. Kyllä mä sitä odotan, mutta olis kiva vaan nauttia tästä loppuajasta eikä haikailla kotiin. Haikailu fiilis ei oo kiva, kun silloin ei ole niin iloinen mieli. Tuosta haikeudesta on kerran ollut hyötyä tanssitunnilla, kun koti-ikävä -ajatuksen avulla pystyin tulkitsemaan yhen nykärisarjan oikealla tavalla. Menin ajatuksissani ehkä liian syvälle, jolloin se fiilis tuntui koko kropassa eikä sen jälkeen tarvinnut enää ajatella näyttelemistä tai tulkitsemista. Kaikki vaan meni kohdalleen. Se tuntui oudolta, mutta samalla hemmetin hyvältä, koska olin saavuttanut jotain, mitä en ollut aikaisemmin kokenut tanssitunnilla.
Mutta onneksi ensi viikkokin näyttää työntäyteiseltä, vaikka ensin luulinkin, että ei ole muuta kuin tenttejä/kokeita mitä lie. Tentamen. (ei niitä osaa oikeina tentteinä ajatella)

Huomenna ajattelin tehdä viimeisen turistireissun lähikaupunkiin Bredaan. En mä jaksa täällä kotonakaan kärvistellä koko päivää, vaikka kyllähän tuo Fossen elämänkerta tuolla sängyn vieressä odottelee lukemista.