Kerrostaloelämää

Viime yönä jouduin elämäni ensimmäisen kerran käydä soittamassa naapurin ovikelloa ja pyytämään hiljentämään musiikkia. Kello oli puoli kaksitoista ja halusin mennä jo nukkumaan (olisi kyllä voinut mennä jo aikaisemmin...), mutta musiikki naapurin yläkerrasta kuului niin kovaa, etten voinut edes kuvitella nukahtavani rennosti. Aikaisemmin, kun musiikkia on kuulunut liian kovaa, olen vain ärtyyntynyt ja unen saanti on pitkittynyt. Nyt halusin sen välttää.  Juhlijat olivat ymmärtäväisiä ja laittoivat sitten musiikin kokonaan pois :). Onneksi täällä opiskelija-asunnoissa ei liian usein ole kovaäänisiä pippaloita, mutta kyllä ne jo näin vanhaa hieman ärsyttävät silloin kun niitä on. Eilen ajattelin, että siinäpä taas yksi syy, miksi haluaisin muuttaa täältä jo pois, mutta toisaalta joka kerrostalossa on kuitenkin omat metelöitsijänsä.

Tästä insipiroituneen haluan jakaa kanssanne muutamia naapuritarinoita.

Asuin vielä vanhempieni luona kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Olin lukiossa ja en voinut sietää matematiikan opettajaani. Se oli pieni, ruma ja mukamas tosi vitsikäs mies, oikeastaan inhottavan nenäkäs. Yhtenä päivänä olin menossa kotiin ja kukas muukaan kuin matikan ope tuli samaan hissiin! Hän oli siis muuttanut samaan taloon. Kotiin päästyäni muistan heittäneeni reppuni seinään (saattoi päästä muutama voimasanakin), koska olin niin vihainen hänelle. Tästäkin huolimatta matematiikka oli yksi lempiaineistani koulussa ja onneksi minulla oli myöhemmin myös muita kummallisia, mutta mukavia opettajia.

---

Kun muutin Turkuun, asuin aivan keskustassa ja yläkerrassani asui pariskunta tai ainakin toinen heistä. Parina yönä heräsin kovaan bilemusiikkiin. Yhtenä myöhäisiltana kuitenkin jäin kauhulla kuuntelemaan yläkerran ääniä. Kuulin, kun pariskunta tappeli ja heitteli astioita. Mies syytti naista ainakin huumeiden käytöstä ja myös löi häntä (nainen huusi täysillä: "Älä lyö!") Välillä riita jatkui rappukäytävässä. Mietin, pitäisikö soittaa poliisit, mutta kuulin kun joku naapuri kävi soittamassa heidän ovikelloaan. Loppujen lopuksi tuli myös poliisit. Yhtenä yönä yläkerrasta huudettiin parvekkeelta ovikoodi kadulle jollekin ystävälle. Sen seurauksena seuraavana aamuna alakäytävän lattiamatot oli viety ullakolle, jossa joku oli ilmeisesti nukkunut, ja rappukäytävässä oli yhdessä nurkassa ihmisen kakkaa. Kyllä. Arvaatte varmaan, ettei ovikoodi ollut hetkeen käytössä.

Tämä menee nyt naapuritarina-aiheesta ohi, mutta tulipahan mieleen. Samassa asunnossa kävi myös niin, että kun olin käynyt vessassa, sen ovi meni ihan itsekseen lukkoon! Siinä oli sellainen kahva ylöspäin -lukko ja olin jo ulkopuolella. En tiedä miten se oikein meni niin, ettei ovea saanut auki. Yritin sitä saada auki ruuvimeisseleilla sun muilla työkaluilla - olihan luonani alkamassa lauantai-illan illanistujaiset - mutta en onnistunut. Soitin sitten  talonmiehelle. Hän ei suostunut tilaamaan lukkomiestä tai tulemaan itse paikalle, sillä se olisi maksanut liikaa. Kysyin sitten, olisiko hänellä jotain apuehdotuksia, mutta ei ollut. Yritin sitten uudelleen ja uudelleen ja pari kaveriakin ehti jo tulla ja lopulta lukko aukesi, mutta se vaati oven karmin rikkomista. Onneksi vuokrasopimukseni oli irtisanottu tulevan putkirempan takia ja taisin   jättää sinne muuttopäivänä lapun tapahtuneesta :D.

---

Sitten muutin sen putkirempan takia toiseen kerrostaloon. Kaveri oli käymässä melkein heti muuton jälkeen ja siirreltiin huonekaluja paremmille paikoille. Pian ovikello soi. Alakerrassa asuva nainen tuli kysymään, oliko minulla mahdollisesti avain eteisen välioveen. Samalla hän muisti neuvoa: "Ei sitten kävellä kantapäillä". Muistaakseni hän kyllä haiskahti hieman viinalta ja tohon avaimeen liittyen puhui todella kummallisia.

Kun muutimme tähän asuntoon, teki mieleni käydä yläkerrassa sanomassa samat sanat kuin tuo nainen sanoi minulle. Siellä nimittäin käveltiin todella rankasti kantapäillä :D. Nyt toinen asukeista - se kovemmin kävelevä - on onneksi muuttanut pois. On nimittäin hieman rasittava asumisen sivuääni. Tähän lisättäköön, että olen sitä mieltä, että kerrostaloasumisen valinneena arkiset äänet on hyväksyttävä, mutta myös yhteisissä pelisäännöissä pysyttävä (esimerkiksi yörauhan alkamisessa kello 23).

---

Samassa talossa, samassa kerroksessa asui vanha pariskunta. He kuuntelivat välillä radiota niin lujaa, että se kuului minullekin, vaikkei oltukaan seinänaapureita. Kun talossa alkoi paalutukset ja niiden takia piti kellarikopit tyhjentää. Olin sitten tyhjentämässä omaa koppiani ja se pariskunta oli myös kellarissa. Nainen happamasti: "Tiedätkös sinä, että nämä kellarikopit pitää tyhjentää?"

---

Edellisessä yksiössäni asuessani, samassa talossa asui vanha mummo, jolla ei tainnut liiemmin olla seuraa. Vein kellariin tavaroita muuton jälkeen ja tapasin hänet rappukäytävässä. Juteltiin varmaan melkein puoli tuntia. Törmäsin häneen silloin tällöin ja aina juteltiin edes vähän. Hän oli kyllä sympaattinen. Tässäkin talossa rappukäytävässä kuului usein, kun joku vanhus katseli televisiota täysillä volyymilla.

Kun muutin asunnosta pois, koulukaverini muutti tilalleni. Hänen aikanaan taloon oli muuttanut mustalaisperhe, joka oli kuukauden asumisen jälkeen häädetty pois liian häiritsevän käytöksen takia. He olivatkin sitten lähtiessään pistäneet vuokra-asunnon uuteen kuntoon ja tilkkineet kaikki julkisten tilojen lukot niin, ettei niitä saanut kiinni. He olivat myös jättäneet rappukäytävään huonekalunsa.

---

Varmaan olisi lisääkin tarinoita, mutta nämä ovat jääneet päällimäisinä mieleen. Loppuun haluan todeta, että haaveilen NIIN PALJON omasta rauhasta eli omakotiasumisesta. Rivitalon päätyasuntokin voisi olla sellainen välietappi.