Ensimmäinen matka

Väinö pääsi ensimmäiselle reissulleen, kun käytiin Hollolan mummolassa vierailulla. Matka oli hyvin opettavainen sekä meille että Väinölle.

Lähdimme liikkeelle Väinön normaalin päiväuniaikaan, kun ajattelimme, että saamme rauhassa ajella. Yleensä Väiski tykkää olla autossa, nukahtaen melkein heti kun auto käynnistetään, ellei ole nukahtanut turvakaukaloon jo kotona. Menomatkalla hän kuitenkin heräsi jo 70 kilometrin jälkeen. Onneksi olimme ajatelleetkin pientä huoltoasemapysähdystä Suomusjärvellä, sillä auton rengaspaineet olivat jääneet tarkistamatta. Väinökin tankkasi. Pysähdyksestä tulikin pidempi, koska piti käydä myös vaihtamassa vaippa. Tajusin, kuinka eritasoisia lastenhoitohuoneet voivat ollakaan. Tämä ei ollut parhaimmasta päästä. Lopun matkaa matkustin Väiskin kanssa takapenkillä ja hän nukkuikin melkein koko matkan.

Perillä oli hymy herkässä ja kaksi pientä yorkshirenterrieriä yritti tutustua poikaan. Vanhempi koirista, Nero, oli yllättävän kiinostunut vauvasta ja olisi varmaan nuollut tapansa mukaan pikku naaman kokonaan, jos olisi saanut. Nuorempi Otto-koira kävi haistelemassa Väinöä ja halusi sitten vain leikkiä pallonsa kanssa, kuten aina.

Väinöä harmittaa, koiria kiinnostaa.

Otto tutustuu

Otto ei tiedä, onko kiinnostunut vauvasta vai pallosta.

Ilta olikin sitten ihan oma lukunsa. Yleensä laitamme Väinön nukkumaan kahdeksalta ja hän nukahtaa 20:30-21:30 välisenä aikana. Aina. Ei niin tutussa paikassa nukahtaminen ei ollutkaan niin helppoa. Väinö kyllä nukahti, muttei malttanut nukkua juuri ollenkaan. Aina herätessä oli yhtä suuri järkytys paikasta ja hajuista. Lopulta hän sitten nukahti syliin, kun olin itsekin menossa nukkumaan. Onneksi uni maistui äitin vieressä.

Kotimatka menikin hienosti nukkuen koko matkan (olisin minäkin voinut nukkua). Kävimme palauttamassa laina-auton isännän vanhemmille ja Väinö vetäisi kunnon hymyt ja jokellukset. Turun mummila onkin tutumpi paikka. Hieman harmittaa, ettei toiset isovanhemmat asu lähempänä, kun huomasin, millainen vaikutus usein näkemisellä on jo noin pienelle. Mutta olen itsekin kasvanut niin, että molemmat isovanhemmat asuivat toisella puolella Suomea, eikä heitä nähnyt kuin muutaman kerran vuodessa. Muistaakseni ne oli aina hauskoja reissuja, ja kun olin tarpeeksi iso, olin mummolassa ihan yksinkin tai kaksistaan siskon kanssa.

Ai niin, unohdin opettaa omalle äidilleni, kuinka skypeä käytetään :).

Väinön mielestä meidän olohuoneen verhot ovat ihan ykköset! Mikään hänen leluistaan ei kiinnosta yhtä kauan kuin verhon kuviointi. Puuhamatollakin hän joskus jaksaa viihtyä melko kauan ja kurkottelee jo välillä sen pehmolelujakin.

Puut kiinnostavat.