Aina yhtä koskettava biisi.
En aina voi sua ymmärtää
Oisit ees voinut yrittää
Vaikka joskus tuntuu
Että kaikki on turhaa
Sä koitit mulle selittää
Ei oo järkee jatkaa elämää
Mä tahdoin olla sulle
Syy jatkaa huomiseen
Sä olit perhonen, jonka siivet
Eivät kauas kantaneet
Sä väsyit kylpyhuoneeseen
Nyt kun öisin katson tähtiin
Ja sun kasvos siellä nään
Rakastun uudelleen
Et halunnut mua sun maailmaan
Vaikka koitin sua niin rakastaa
Sä sanoit et on parempi mulle
Et halunnut satuttaa
Kun eilen näin sun itkevän
Mä aavistin sun lähtevän
Sun silmät katsoi tyhjää
Nuku rauhassa, pikkuinen
Sä olit perhonen, jonka siivet
Eivät kauas kantaneet
Sä väsyit kylpyhuoneeseen
Nyt kun öisin katson tähtiin
Ja sun kasvos siellä nään
Rakastun uudelleen...
- Apulanta -
lauantai 30. kesäkuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tyttö tuli!
Olin aivan varma, että vauva syntyisi etuajassa, kuten veljensäkin. Laskettu päivä lähestyi, eikä kehossa tuntunut harjoitussupistuksien lis...
-
Arvasin. Korkea kuume sen jo kertoi. Minullakin on enterorokko. Tiistai-iltana tuli ensimmäinen näppylä ja nyt varsinkin kädet ovat todella ...
-
Meillä ei syödä pashaa. Tein pitkänperjantain päivälliselle jälkiruoaksi Marianne-jäädykettä, jonka resepti on perua yläasteen kotitaloustun...
-
Tänään tuli kotiin ensimmäiset" oikeat" vauvatarvikkeet. Käytiin ostamassa Brion hoitopöytälipasto, tosin se odottaa vielä paketis...
5 kommenttia:
no mikä depis nyt? pidä pää pinnalla, kyllä se siitä! kun elämästä murenee turha pois, vain silloin sen ydin, arvokkain voi nousta esiin... sinä olet arvokas - rakastettu, nyt on vain aikuistumisen ja "uuden elämän" ihmettelyn aika! ja tämän voi kokea vain tässä elämässä ei muualla
niin mutta entäs jos se ydin murenee ensin?
Edellisiin viitaten...
Jos niiku ajattelee negatiivisesti (on ite miinusmerkkinen) ja maailmakin on tätä nykyä negatiivinen, niin eihän siitä voi laskuoppien mukaan syntyä kuin positiivista kun ne yhdistää - mites se sitten meni muiden merkkien kanssa...tätähän voi soveltaa myös ihmissuhteisiin -ookko negis vai posit, keitä keräät ympärillesi vai kimpoaako ihmiset toiseen suuntaan...
Ja ytimestä -joskus vaan tuntuu luihin ja ytimeen asti -jos ei tuntuis, niin et tietäisi miltä se tuntuu ja miltä tuntuu, kun ei ytimeen asti tunnu.
Elämä on täynnä pieniä kauniita murusia (ehkä niiden joidenkin räjähtäneiden ytimien palasia), jotka pitää vain huomata kaiken kosmisen kakan keskeltä ja ladata niillä sitä omaa ydintä uudelleen vankemmaksi ja elämän vastoinkäymisiä kestäväksi.
lohdullista on se, että se ydin ei hajoa eikä murene koskaan, mutta yhteyden itseyden ytimeen voi kadottaa. lohdullista on myös se, että sen yhteyden voi löytää uudelleen!
kuuntelepa josh groban: you are loved, don't give up!
Lähetä kommentti